Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 18. lokakuuta 2013

Aaargh! Talvi tuli!

Tänä aamuna herätessä ulkona odotti järkytys; siellä oli lunta. Sehän tarkoittaa sitä, että Halloween loppuu ja joulu alkaa. Ei hitossa, olen kierrellyt kaupoissa etsimässä joulukoristeita, eikä niitä ole joitain jouluvaloja lukuunottamatta vielä juuri ilmestynyt. Halloweenimme ei ole vielä edes päättynyt loppuhuipennukseensa, joten vielä ei todellakaan aleta joulua odottamaan. Aiempina vuosina olen duunannut ikkunoihin sabluunan avulla lumitähtiä piimästä (tervetuloa listeria) ja tänä vuonna tajusin tehdä samasta materiaalista halloween-koristeitakin..


Näitä kyllä löytyy ovien lisäksi, myös oikeista ikkunoista ja silloin tehdessäni ajattelin, että onpahan sitten pakko pestä ikkunat jouluksi. Kuinka tyhmä olinkaan. En todellakaan jaksaisi pestä ikkunoita, mutta nyt on pakko.

Ahdistelin tuossa muutama viikko myös sitä, kun olisin halunnut vaihtaa etupihan kukkaset syksy- ja talvikukkasten välimuotokukkasiksi. Ai mitä ne on? No en tiedä itsekään, mutta pari viikkoa sitten, kun tämä halloween-touhu oli päällimmäisenä, ei olisi todellakaan tehnyt mieli vielä laittaa kanervia kukkalaatikoihin. Koska muitakaan vaihtoehtoja ei oikein ollut, niin päädyin kuitenkin perinteiseen vaihtoehtoon ja nyt lumien tultua sehän olikin ihan hyvä idea.


Tästä kulmasta etupihaa ei kyllä kuvia kannattaisi ottaa, sillä tämä kohta odottaa ensi keväänä toteutettavaa maanrakennusta. Vähän kanervia, hopealatvaa ja havuja ängettynä samaan laatikkoon, niin lopputulos näyttää ihan jonkun nisäkkään haudalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti