Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurolava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurolava. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syksyinen trash-terassi


Rakensimme muutama vuosi sitten takapihallemme terassin, jonka käyttö jäi tänä kesänä melko vähälle. Takapihalle paistaa aurinko koko päivän, eikä tuuli osu siihen  yhtään, joten kesän hellepäivinä ei voinut kuvitellakaan siinä istuvansa. Lisäksi vauva on huolehtinut siitä, että rento lököily ylipäätään yhtään missään on jäänyt viime viikkoina vähemmälle.


 Kuten kuvista näkyy, terassin sisustamiseen on panostettu hyvin vähän. Jossain vaiheessa innostuinkin ajatuksesta, että sisustan terassia ainoastaan kierrätyskamoilla, kunnes keväällä ostimme pöydän ympärille uudet polyrottinkiset tuolit.


Kesäkalusteet on kuitenkin pääsääntöisesti tuunattu vanhoista kalusteista, kuten kuvissa näkyvät kaksi valkoista tuolia ja valkoinen pöytä. Sohvana ja sohvapöytänä toimii eurolavat erilaisissa kokoonpanoissa. Pehmusteena sohvalla toimii vaihtelevasti vanha superlon-patja ja pussilakana tai räsymatto.
Nyt olen alkanut tosin kyllästyä terassin rupuisaan ilmeeseen. Tarkoituksena on kohentaa takapiha-aluetta muutenkin, joten luultavasti eurolavaviritykset saavat häädön.


Suureksi ilokseni ja ihmetyksekseni kesäkukkamme ovat tänä vuonna säilyneet elossa yllättävän pitkään. Hankimme ruman ritiläaidan peitoksi valkoisia miljoonakelloja, jotka on viritelty paikoillein rautalangan avulla. Tarjoustalosta hankitut halpispallovalot tulevat syksyllä tarpeeseen.


 Tuo ärsyttävä kärhö ollaan leikattu joka kevät ja syksy alas ja lisäksi ollaan suihkittu sitä round-upilla, kuumalla vedellä ja milloin milläkin tarkoituksena saada se kuolemaan lopullisesti. Aina se kuitenkin nousee tuolta esiin. Kärhö tulee kyllä saamaan häädön, kuten tuo ristikkokin ja tilalle tulee matalampi aita. Lisäksi tarkoituksena on rakentaa kate, kunhan kaikelta kiireeltä ehditään.


Kesän aurinkokylvyt taitavat olla jo takanapäin, mutta onneksi edessä on vielä lukuisia tunnelmallisia, pimeneviä iltoja.




keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Isojen poikien huone ENNEN JA JÄLKEEN

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Isojen poikien huonehan valmistui jo viime kesänä, ainakin pintaremontin osalta. Viime silaus jäi kuitenkin tekemättä, kun jäin pyörittelemään vaihtoehtoja sängyistä; kerrossängyt, parvisänky varustettuna vuodesohvalla vai yksittäiset sängyt. Sänkypulman ohella myöskään säilytyspulma ei ratkennut, koska sängyt olivat ja ovat huoneessa keskeisessä asemassa.

Parvisängyn puolesta olisi puhunut se, että Toka, joka jakaa huoneen Ekan kanssa, asuu meillä ainoastaan joka toinen viikko. Eli huoneeseen olisi saatu lisää "toiminnallista" tilaa sohvan avulla, joka toimisi sitten myös sänkynä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kasvavan lapsen selälle ei voi olla tervettä nukkua 50% elämästään väliaikaismajoitukseen tarkoitetulla pedillä, jolloin päädyimme kunnollisiin runkopatjoihin.

Huone jäi viimeisen silauksen jälkeenkin edelleen jotenkin levottomaksi ja on sitä edelleen. Vaihdoin värikkään liikenne-maton tilalle hillitymmän ja tilanne parani hieman. Näin jälkikäteen ajateltuna tapettivalinta ei ehkä kuitenkaan osunut täysin nappiin, mutta katsellaan sitä nyt toistaiseksi.

Kuvia huoneesta ENNEN


Vanha ovi johtaa keittiöön

Tuleva oven paikka suunnilleen kirjahyllyn kohdalla

Tulevan oven paikka oikealla

Olisi ollut varmaan vähän informatiivisempaa kuvata huonetta kalustettuna, mutta tajusin ottaa lähtötilanteesta kuvia vasta viittä vaille ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä. Huonetta koristi siis aiemmin kaunis (?) keltapilkullinen tapetti, mäntypaneelikatto ja likainen muovimatto.

Remontissa siis aiemmista käytännöistä poiketen poistettiin vanha tapetti ja maalattiin seinät valkoisiksi, ikkunaseinä tapetoitiin, lattiaan asetettiin sama laminaatti kuin kaikkialla muuallakin talossa. Mäntypaneelikatto maalattiin valkoiseksi ja uusi oviaukko puhkaistiin kulkemaan olohuoneesta. Näin saatiin pieneen keittiöön enemmän kaivattua tilaa ja muutenkin pohjaratkaisua toimivammaksi.

Isojen poikien huone JÄLKEEN

Näkymä olohuoneestapäin ja uusi oviaukko

Kuin kaksospoikien huone, vaikkei meillä kaksosia olekaan


Lempijulisteet ja -lelut täytyy olla esillä, vaikkei äitiä miellyttäisikään värimaailma



Kauan eläköön Ikean Expedit, joka muuten btw poistuu valikoimista maaliskuun aikana :(

Semmoinen huone. Olkoon nyt jonkun aikaa tuommoisenaan, kunnes keksin jonkun parannuskeinon, millä huoneesta tulisi vielä viihtyisämpi. Asukkaat kuitenkin tykkäävät ja sehän lienee pääasia. Vuodevaatelaatikot aion kyllä vielä hankkia, jos vaikka lelut pysyisivät paremmin piilossa sängyn alla ja vähemmän esillä hyllyillä ja tasoilla.


lauantai 18. tammikuuta 2014

Kuvakollaasi talvipäivästä

Pikkuisen saatoin innostua picmonkeyn älyttömän helppokäyttöisestä kuvakollaasiohjelmasta. Muutenkin pitäisi syventyä kuvien tuunaamisen saloihin, koska kaikki kuvat otan järjestelmäkamerani automaatti-moodilla. Tyhmää, tiedän, mutta koska en ole kovin taitava kuvaaja, niin en jaksa säätää kameraa joka kuvan ottamista varten. Olen näin tehnyt joskus ja todennut, että tyyliin sadasta kuvasta yksi on hyvä. Hyvät kuvat ovat kuitenkin mielenkiintoisen blogin a ja o, joten siksi kannattaisi hieman panostaa. No nyt panostin kuvakollaasien tekoon. Tai no, ohjelma oli niin helppo käyttää, ettei sitä oikein panostamiseksi voi sanoa.


 Synttärijuhlien aattona meillä käydään aina ylikierroksilla ja ulkoilupakko yleensä rauhoittaa tilannetta. Puoli tuntia kestäneen ulkoilun aikana ehdin juuri räpsäistä muutaman kuvan, kun olikin jo pakko palata sisään. Pakkanen puree ja paukkuu, eikä nuo lapsetkaan kovin innostuneilta näytä.


Unohdin joskus syksyllä muutaman lakanan takapihan pyykkinarulle ja niitä poishakiessa huomasin muutaman kuvauksellisen kohdan takapihalla. Ne oli pakko tallentaa, vaikka luulen, että ovat esiintyneet täällä jo aiemmin. Auringonvalo vaan osuessaan luo niin ihania varjoja luontoon, että oli pakko sormet jäässä ikuistaa taas muutama juttu..






Eurolavatkin odottavat lumipeitteen alla, että pääsevät taas muuntautumaan terassin sohvaksi. Viime keväänä kaadoimme pihasta neljä koivua, mutta tuo yksi komistus sai jäädä. Se on huvimajan kyljessä niin hienonnäköinen erityisesti näin talvella, mutta myös kesällä, kun puut ovat vihreänä. Huvimaja oli pakko rajata pois kuvasta; siellä säilötään talven ajan kaikki mahdollinen takapihan irtain, jota ei voi säiden armoille jättää. Ikkunoista ei näy muuta kuin epämääräinen kattoon ulottuva rojukasa.

Nyt vielä rentouttava (?) ilta lasten kanssa ennen synttäreitä..

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pellavalakanat

Uudet pellavalakanat saapuivat. Muutaman yön koekäytön perusteella olen sitä mieltä, etten enää koskaan luovu pellavaisistani. Ehkä hieman karheat ihoa vasten, ainakin näin aluksi, mutta aivan ihanan lämpimät. Harmikseni en tajunnut tilata samantien aluslakanaa, mutta sen aion kyllä tehdä pikimmiten.




 Anoppi osti meille viime vuonna joululahjaksi ihanat, uudet tyynyt vanhojen tilalle. Tyynyjen mukana tuli yllänäkyvät tikatut tyynysuojat, jotka näyttävät niin kivoilta, etten ole raaskinut laittaa tyynyliinaa ollenkaan.


 Helpot sisustustaulut: tulostetaan haluamasi teksti A4:lle ja kehystetään.




Pellavalakanat sopivat kaltaiselleni laiskalle silittäjälle siis niin hyvin. Pellavaisen aluslakanan ohella seuraavana hankintalistalla on muhkeampi peitto. Petaus näyttää vanhan peiton kanssa jotenkin niin lattealta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kun sielu ei saa rauhaa..

..on pakko tehdä jotain ja tässä minun tapauksessani oli pakko fixata tuota makuuhuoneen sängynpäätyä. Sain nimittäin idean kääntää kuormalavat kuitenkin vaakatasoon ja lopputulos oli huomattavasti aiempaa parempi


Koska maalausintoni projektin edetessä hiipui ja hiipui, jäivät kuormalavojen sivut kokonaan maalaamatta. Keksin laittaa lavojen kanneksi varastosta löytynyttä MDF-paneelia ja lopputulos on ainakin huoliteltu. Luultavasti joudun joka tapauksessa hienon sängynpäätyni lähippäivinä purkamaan, kantamaan ulos ja vielä kerran maalaamaan, koska laudan rakosista paistaa edelleen rumasti maalaamattomat kohdat. Äh, kunpa jaksaisi kerralla tehdä kunnolla valmista.

Makuuhuone sängynpäätyineen muuten kaipaa kipeästi pellavalakanoita ja sellaiset laitoinkin eilen H&M:ltä tilaukseen. Hieman himoitsin kyllä Balmuirin kenties laadukkaampia versioita, mutta nyt on tyytyminen H&M:ään. Ehkä joulupukki tai äitienpäiväkeiju voisi tuoda sitten ne Balmuirit.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tuunattu sängynpääty

Kuormalavoista tuunattu sängynpääty alkaa olla jo vähän kulunut juttu, vaikka mielestäni ne edelleen aika kivoilta näyttääkin. Keittiöremontin yhteydessä pihaamme on kertynyt kuormalavoja aika läjä, joten ajattelin nyt ihan koemielessä tekaista meille sängynpäädyn näistä jämämateriaaleista. Sängynpäätyseinämmehän on käsitelty Tikkurilan Tunto-maalilla, josta tehtiin seinään karhea struktuuripinta. Väri on betoni ja tarkoitus oli tavoitellakin loftmaista betoniseinää. Siispä kuormalavasängynpääty voisi ainakin periaatteessa toimia hyvin. Syksyisten sadesäiden vuoksi maalausurakka oli pakko toteuttaa hämärässä autokatoksessa ja lopputuloksesta sen kyllä huomaa.

Virhe numero yksi oli jättää taaimmaiset laudat maalaamatta. "Eihän ne sieltä näy". Eikö? Tätä kuvaa oli myös pakko muokata mustavalkoisempaan suuntaan, koska lakanat ei juuri nyt istu muuhun sisustukseen yhtään ja kuvassa ne näyttivät vielä räikeimmiltä. Mustavalkoisuuden vuoksi muutamat maalausvirheet eivät näykään tässä.

Luultavasti siis puran lavat tuolta sängyn päädystä ja maalaan uudestaan tai sitten vaihtoehtoisesti kiinnitän jonkun levyn lavoihin, jonka maalaan ja kenties tapetoin. Täytyy jättää tämäkin homma vähän hautumaan ja tiedättekin varmaan, että se hautuu seuraavat pari vuotta..

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannus ja kesäinen keidas

Tänä vuonna juhannusaatto kuluu mitä parhaimmassa (?) seurassa pelkästään itseni kanssa. Siispä olen pyhittänyt lähes koko päivän rentoutumiselle. Sain muutama päivä sitten valmiiksi eurolavoista kootun sohvan terassillemme ja uskon, että myös loppujuhannus kuluu siinä makoillessa ja aikakausilehtiä lukiessa..




Pehmusteina vanhat patjat, jotka on ängetty Jyskistä hankittujen pussilakanoiden sisään. Tähtityynyliinat Jotexilta ja Ompelun ihanuudesta. Helppo tapa majoittaa myös yövieraat; pedit odottavat valmiina nukkujaansa.

Rauhallista ja rentouttavaa keskikesän juhlaa kaikille! Itse taidan mennä hetkeksi vielä nauttimaan illan viimeisistä auringonsäteistä uudelle keitaalle.