Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lastenhuone. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Tuunataanko taas vähän lastenhuonetta?


 Olisi tietysti saattanut olla helpompaa (ja halvempaa) remontoida pikkuisten huone kerralla kuntoon, mutta toisaalta eihän sille voi mitään, jos mieli muuttuu. Pikkuisten huoneen ensimmäisellä kierroksella valittu seinien väri oli hetken mielijohteesta valittu ja osoittautui jo heti kättelyssä virhevalinnaksi. Tunnelma huoneessa oli jotenkin liian utuinen tai jotain semmoista. Lisäksi huoneessa oli alunperin ruskea Ikean expedit-hylly, joka teki huoneesta entistäkin ahtaamman oloisen.



 Vika ja Tyttö jakavat huoneen vuoroviikoin ja säilytystilaa tarvittiin runsaasti sekä poikien että tyttöjen leluille. Halusin myös, että kun leikit lopetetaan, huone on helposti lastenkin siivottavissa eli lelut saa helposti pois näkyvistä kaappeihin ja laatikoihin. Jossain vaiheessa minuun iski pulpetti-himo ja halusin sellaisen välttämättä. Nyt saattaisin haluta siitä jopa eroon, mutta lapset pitävät siitä niin paljon, etten taida ihan vielä siitä luopua. Valkoiseksi tuo pulpetti tosin pitäisi maalata, mutta en ole jaksanut siihen vielä ryhtyä.


Pikkuisten jatkettavat sängyt on hankittu käytettyinä tori.fistä ja huuto.netistä. Tytön koristeellisempi sänky oli alunperin männynvärinen ja maksoi 10 euroa. Käsittelylle tuli toki hintaa jonkun verran, vaikka itse työn teimmekin. Vikan sänky löytyi tori.fistä ja maksoi 60 euroa. Se on Iskunsotkanaskon Isabella-mallistoa ja alunperin väriltään kuultovalkoinen. Molemmat sängyt tosin tarvitsisivat uudet käsittelyt, koska ovat niin kovassa käytössä milloin laivoina tai avaruusvaluksina.


 Kirpputorilta löysin vanhan kirjain- ja numeroliitutaulun, joka oli pakko saada pikkuisten huoneen lipaston päälle.


Nyt huone miellyttää taas äitiäkin, vaikka toki saattaa olla vähän so-last-sesion sisustaa 4- ja 5-vuotiaiden huone babybluella ja babypinkillä. Ja luultavasti huonejako menee muutenkin syksyllä tai ensi vuoden alusta uusiksi, kun vauva syntyy. Luultavasti osa lapsista muuttaa aikuisten makuuhuoneeseen, joka on koko talon suurin huone.

torstai 30. tammikuuta 2014

Lastenhuoneen uudistusta (taas..)

Jokin tuossa pikkuisten huoneessakin vaan mätti, joten pakko oli sitä vähän ryhtyä taas tuunaamaan. Näköjään nykyinen sisustamiseni on sitä, että repsottavat paikat pysyvät repsottamassa ja keskityn jo valmiiden kokonaisuuksien tuunaamiseen. Tuunaamista tosin voi tehdä vähän tuosta noin vaan, kun taas kokonaan uuden tilan remontoiminen vaatii äh niin tylsää suunnittelua ja pitkällistä toteutusta ym.

Palatakseni kuitenkin tuohon lastenhuoneeseen, niin suurin ongelma siellä varmaankin on seinien väri. Alunperin suunnittelin huoneeseen beigeä värimaailmaa, joka sallii pojan ja tytön värit. Meillä kun lastenhuoneen jakavat Tyttö ja Vika. En tiedä, mikä ihme minuun maalikaupassa iski, kun viimehetkellä valitsin seinien väriksi harmaalla taitetun roosan. Ihan kiva väri kyllä sinänsä ja sopii kaikenmaailman pastellien kanssa, mutta jotenkin nyt kuitenkin liian hempeä minun makuuni.

Toinen ongelma huoneessa on tietysti koko, kun tilaan täytyy saada ahdettua kaksi jatkettavaa sänkyä plus lelut ja muut leikkisysteemit tulee pienessä huoneessa helposti ahdistava tunnelma. Sehän on tietysti vaan järjestelykysymys. Aikeissani onkin hankkia Unipuun- kerrossängyt jostain. Niiden valmistushan on lopetettu, mutta käytettynä saattaa saada vielä ihan hyväkuntoisia ja edullisiakin. Muutenkin haluan muuttaa huoneen suuntaa pelkistetymmäksi ja eleettömämmäksi.


Ainakin meidän lapsilla on ominainen tarve kiinnittää pieniä lappusia oviin ilmentämään, kuka minkäkin oven takana asuu (ihan kuin en muistaisi). Tein vanhoista Ikean kehyksistä ovikyltit, jotka on kiinnitetty oviin kaksipuoleisella teipillä. Varmuuden vuoksi lasikin on poistettu. Isojen poikien automatto päätyi lastenhuoneen lattialle. Maton ja lelun värikkyydenkin kannalta voisi olla järkevää, että seinät olisivat valkoiset.



Ikean ruskea 4x4 Expedit-kirjahylly sai fb kirpputorin kautta uuden kodin ja tilalle hankittiin kaksi Malm-lipastoa. Tykkään yleisilmeestä näin paljon enemmän ja lipastojen päälle jää myös leikkitilaa. Laatikot voivat olla niin sotkuiset kuin ovat ja voin ihan helposti paeta todellisuutta. Poissa silmistä, poissa mielestä. Pehmolelut päätyivät Ikean harsokatoksen sisään.



Vanha, nettikirppikseltä löytynyt pulpetti odottaa tuunausta ja saa odotellakin vielä jonkin aikaa. Aavistan, ettei maalausoperaatio tule olemaan ihan helppo. Siksi pulpetti onkin to do -listan loppupäässä.


Jatkettavat sängyt päätyivät jälleen samalla seinälle pitkittäin. Molemmat sängyt ovat erimallisia, mutta onneksi sentään valkoiset, niin ulee edes jotain yhteneväisyyttä. Tytön sängyn ainakin pitäisi olla jo hieman pidennetty, mutta mahtuvat tuohon seinustalle ainoastaan näin. Voihan sitä nukkua jalat koukussakin? No ei kai, mutta max vuoden ratkaisu tämä kyllä vaan on.




Paloautoja siellä, paloautoja täällä. Vikan innostus hälytysajoneuvoihin näkyy joka puolella. Noista puisista leluista tykkään kyllä itsekin tosi paljon. Ne ovat jotenkin kestävämpiäkin, kuin Tarjoustalon muovisälä.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Tilkkutäkit

Meillähän tuppaa kaikenlaiset projektit venähtämään, joten ajattelin esitellä jälleen yhden. Vikan ollessa vauva aloin tekemään hänen sänkyynsä tilkuista päiväpeittoa. Vika täyttää tammikuussa neljä vuotta, joten sellainen kolme ja puoli vuotta tähän ompeluprojektiin on vierähtänyt. Alunperin ompelin yhteen suunnilleen neljä tilkkua ja totesin homman olevan työlästä puuhaa ja jatkavani seuraavana päivänä. Vika ehti siirtyä jo pinnasängystä isompien poikien sänkyyn ja ajatuksen tasolla päiväpeittoprojekti suureni kooltaan ja laajeni Tytönkin sänkyyn. Jakoivathan nuo pikku taaperot yhteisen huoneen ja mikäs olisikaan sen söpömpää kuin vaalenasinisävyinen tilkkupeitto ja vaaleanpunasävyinen tilkkupeitto.

No, nyt ne ovat valmiit



Ja ihana tuo pehmolelujen määrä noissa sänkyissä. Äiti tykkää tosi paljon, erityisesti aamuisin sänkyjä pedatessa on kiva viettää tunti asetellen Selma, Jenni, Iida, Aada, Pekka, Jussi, Aapeli, Omppu, Nökö, Kai, Tonttu, Nalle, Hauva ja ketä meitä nyt oli paikoilleen.

Parasta tässä projektissa oli se, kun tuossa pari päivää peittojen valmistumisen jälkeen totesin, että Tyttö ja Vika ovat jo riittävän isoja siirtyäkseen kerrossänkyyn. Päiväpeitot taitavat nimittäin olla hitusen liian pienet täyskokoisiin kerrossänkyihin eli hukkaan meni tämäkin ponnistelu. Tosin vielä olen kahden vaiheilla hankitaankin meille Unipuu vai Roope-Riikka ja tuon jälkimmäisen kanssa saattaa peitotkin ainakin alkuun mennä.

torstai 30. toukokuuta 2013

Halpis seinätarrat

Kaappeja siivotessa löysin vanhaa, mustaa dc-fixiä, josta oli pakko saada aikaiseksi jotain. No en keksinyt mitään fiksua, joten tuunasin pikkuisten huoneeseen seinätarrat

Kaupunkisilhuetti





 Keittiöhylly, josta varmaan heti tajusittekin, että ylähyllyllä on kananmunia, daa!


Ja tarkemmin, kun ajattelee, niin olisi voinut toki ostaa valmiit sisustustarrat, jotka olisivat kenties näyttäneet hieman paremmilta. Idea kuitenkin on mielestäni ihan hyvä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Lastenhuone

Lastenhuone hakee kyllä vielä viimeistelyn osalta inspiraatiota. Jotain puuttuu, mutta en osaa vielä päättää mitä. Pintaremontti laajeni niin spontaanisti lastenhuoneeseen, että ennen -kuvia ei valitettavasti ole saatavilla. Voin kuitenkin seikkaperäisesti kuvailla, että lastenhuoneessa oli aivan uskomattoman rumat vihreät ysäri tapetit vihreällä boordilla rikastettuna. Lattia oli sama, uskomattoman kauhea muovimatto, joka näyttä tehosiivoamisenkin jälkeen likaiselta ja epäsiistiltä.

Vanhoja tapetteja emme vaivautuneet tämänkään huoneen osalta poistamaan, vaikkakin se olisi tässä tapauksessa ollut jopa helppoa, koska tapettikerroksia oli (ja on edelleen) kaksi. Päällimmäinen ainakin irtoili paikka paikoin ihan kevyesti.











Seinät ammottavat tyhjyyttään ja odottavat jotain juttua. Jotenkin muuten tämän remontin osalta verhot ei nappaa nyt yhtään. Luultavasti jätän nyt ainakin toistaiseksi nämä huoneet ilman verhoja. Remontin jäljiltä on vieläkin takki muuten vähän tyhjä, eikä inspistä oikein tahdo syntyä. Nyt on pakko hetkeksi keskittyä johonkin ihan muuhun tai hei, voisi vaikka joskus käydä kodin ulkopuolellakin :)

Iloa ja Valoa kaikille
-Riina_