Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste makuuhuone. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. toukokuuta 2014

Makuuhuoneen kesätyyli

Kesän lähestyessä makuuhuoneen musta-harmaa-kiiltävä -tyyli alkoi kyllästyttää ja tuntua hieman tunkkaiselta. Erityisesti kesäaikaan ihana Hampton-tyyli miellyttää ja aika helposti sen sai makkariinkin loihdittua muutamilla tekstiileillä.



Muutos siis toteutui pelkillä tekstiileillä. Lisäksi siirtelin joitain hopeisia juttuja olohuoneeseen ja valkoisia tilalle. Lasten 1-vuotiskuvien harmainen kehyksineen ei oikein sovi enää tunnelmaan, mutta en jaksanut alkaa niille olohuoneestakaan paikkaa haeskelemaan.



Vanhat nojatuolit eivät oikein tunnu löytävän paikkaansa, mutta en kyllä halua niistä luopuakaan, kun tuolien muotokieli kuitenkin miellyttää. Aluksi ajattelin heivata nuokin olohuoneen puolelle, mutta yllättäen sinisten tähtityynyjen myötä niistä tulikin ihan suhteellisen kivat.

Makuuhuoneen verhoina on valkoinen pikavalehalpislaskosverho (joka muuten ei kunnolla kuvissa näykään) eli pala Ikean valkoista puuvillakangasta, johon on ommeltu päärmeet ja verhotankokuja. Vanhan verhotangon avulla kangas on pyöritelty rullalle ja sidottu sopivanmittaiseksi juuttinarun avulla. Vanhat stay-upit, jotka kannattelivat edellistä verhoa, päätyivät jälleen sukkalaatikkoon odottelemaan parempia aikoja.

Siniraitaiset paneeliverhot on tekaistu Jyskin pussilakanasta, josta leikkasin sopivankokoiset kaitaleet. Ongelmana on vaan, että verhot ovat hieman liian lyhyet eli nojatuoleja ei senkään takia oikeastaan voi siirtää mihinkään.


Harkinnassa oli vieläpä vaihtaa mustat Malm-lipastot päikseen pikkuisten huoneessa olevien valkoisten kanssa. Voi olla, että innostun vielä senkin tekemään, mutta toistaiseksi makuuhuone menettelee näinkin.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Diy sängynpääty

Kaikki nykyiset sisustukselliset tuunaukseni perustuvat jotenkin hetken mielijohteeseen. Tämä sängynpäätyhomma on kyllä muhinut mielessä pitkään eikä vähiten käytännön syistä. Makuuhuonetta remontoidessammehan päätimme maalata uuden maalipinnan suoraan vanhojen tapettien päälle, sillä tapetit oli kiinnitetty suoraan gyproc-levyyn, jollain ydintuhon kestävällä aineella. Maali on pysynyt kyllä hyvin, mutta seinäpinta on pehmeä, ihan kuten vanha paperitapettipintakin olisi. Sängynpäätyseinä oli erityisesti öisin jatkuvien iskujen kohteena ja näin ollen vaivalla tekemämme struktuuriseinä olisi ollut historiaa.

Suunnitelmanani oli alunperin tuunata sängynpääty vanerista ja jostain vanhasta petipatjasta, mutta ajan- ja motivaationpuutteen vuoksi keksin pikaisemman ratkaisun ja se näyttää tältä




Sängynpäätynä toimii nyt väliaikaisesti kaksi vieraspatjaa, jotka ovat aiemmin sijainneet milloin missäkin epäkäytännöllisessä paikassa. Talossammehan ei ole lainkaan lämmintä tai edes puolilämmintä varastotilaa, joten kaikenlainen säilyttäminen on jonkinasteinen ongelma. Keksin kuitenkin laittaa patjat säilöön sängynpäätyyn ja suojaksi heitin vanhan täkin. Kangasriepua muuttamalla voi muuttaa samantien koko huoneen yleisilmettä. Makuuhuone on viime aikoina tuntunut ahdistavan pimeältä (johtunee osittain sääilmiöstäkin) ja olenkin suunnitellut seinien maalaamista vaaleammiksi. Sain juuri päätökseen lastenhuoneen maalausprojektin, joten ihan heti en muissa huoneissa maalipensseliin tartu.

Onneksi kuitenkin ulkona valoisuus on lisääntynyt huikeasti viime päivien aikana ja ajatukset alkavatkin olla keväisissä pihatöissä. Suunnitelmissa on jälleen kohentaa taloa ympäröivää piha-aluetta ja lisätä näin ollen pihan viihtyisyyttä. Jos nyt vielä muutaman viikon jaksaisi odotella, että lumet ja maa sulavat..

torstai 21. marraskuuta 2013

Pukeutumisnurkka..

..on kyllä pahinta liioittelua, mitä tässä blogissa on ikinä tapahtunut. Makuuhuoneesta kuitenkin lähti TV-vastaanotin (ystäväni käyttämä hauska nimitys telkkarista, heh heh) veke, koska totesin, että emme sitä kauheasti käytä ja lisäksi se näytti rumalta.

Mustien lipastojen päälliset huusivat tyhjyyttään, enkä keksinyt niille muuta täytettä kuin korkokengät ja korut




Korkkarit ovat muutenkin niin nättejä, että niitä on turha hautoa kaapeissa. Korujakin tulee enemmän käytettynä, kun ne ovat helposti saatavilla. Tuo kerrosvati on pyöri nurkissa jo silloin, kun itse olen tähän taloon muuttanut. Sille ei arkikäytössä ole löytynyt käyttötarkoitusta, eikä se mahdu enää uudistettuihin keittiökaappeihimme, joten siitä tuli nyt koruteline. Sitten kun seuraavan kerran meillä juhlitaan, heitän korvavaikkuiset korvikset laatikkoon ja asettelen muffinsit tilalle.

Ikkunanpoka ei oikein enää tahdo löytää paikkaansa, josko se nyt sitä ikinä muutenkaan teki. Nyt se kuitenkin päätyi kyljelleen hyllyn päälle sillä seurauksella, että tekstit täytyy lukea pää kallellaan. No, jos sitä vaikka joku kerta tuunailisi taas ehommaksi.

torstai 3. lokakuuta 2013

Onko parisuhteesi kipinä kadonnut?

Onko mielestäsi parisuhteesi kiihkon kipinä kadonnut? Ovatko verkkosukatkin jääneet täysin käyttämättömiksi? Pyörivätkö ne nyt laatikon pohjalla turhaan? Ei hätää! Halutessasi voit ripustaa laskosverhon verkkosukkien avulla. Näin saat jälleen turhaksi jääneelle partikkelille järkevää käyttöä.




keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pellavalakanat

Uudet pellavalakanat saapuivat. Muutaman yön koekäytön perusteella olen sitä mieltä, etten enää koskaan luovu pellavaisistani. Ehkä hieman karheat ihoa vasten, ainakin näin aluksi, mutta aivan ihanan lämpimät. Harmikseni en tajunnut tilata samantien aluslakanaa, mutta sen aion kyllä tehdä pikimmiten.




 Anoppi osti meille viime vuonna joululahjaksi ihanat, uudet tyynyt vanhojen tilalle. Tyynyjen mukana tuli yllänäkyvät tikatut tyynysuojat, jotka näyttävät niin kivoilta, etten ole raaskinut laittaa tyynyliinaa ollenkaan.


 Helpot sisustustaulut: tulostetaan haluamasi teksti A4:lle ja kehystetään.




Pellavalakanat sopivat kaltaiselleni laiskalle silittäjälle siis niin hyvin. Pellavaisen aluslakanan ohella seuraavana hankintalistalla on muhkeampi peitto. Petaus näyttää vanhan peiton kanssa jotenkin niin lattealta.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kun sielu ei saa rauhaa..

..on pakko tehdä jotain ja tässä minun tapauksessani oli pakko fixata tuota makuuhuoneen sängynpäätyä. Sain nimittäin idean kääntää kuormalavat kuitenkin vaakatasoon ja lopputulos oli huomattavasti aiempaa parempi


Koska maalausintoni projektin edetessä hiipui ja hiipui, jäivät kuormalavojen sivut kokonaan maalaamatta. Keksin laittaa lavojen kanneksi varastosta löytynyttä MDF-paneelia ja lopputulos on ainakin huoliteltu. Luultavasti joudun joka tapauksessa hienon sängynpäätyni lähippäivinä purkamaan, kantamaan ulos ja vielä kerran maalaamaan, koska laudan rakosista paistaa edelleen rumasti maalaamattomat kohdat. Äh, kunpa jaksaisi kerralla tehdä kunnolla valmista.

Makuuhuone sängynpäätyineen muuten kaipaa kipeästi pellavalakanoita ja sellaiset laitoinkin eilen H&M:ltä tilaukseen. Hieman himoitsin kyllä Balmuirin kenties laadukkaampia versioita, mutta nyt on tyytyminen H&M:ään. Ehkä joulupukki tai äitienpäiväkeiju voisi tuoda sitten ne Balmuirit.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Tuunattu sängynpääty

Kuormalavoista tuunattu sängynpääty alkaa olla jo vähän kulunut juttu, vaikka mielestäni ne edelleen aika kivoilta näyttääkin. Keittiöremontin yhteydessä pihaamme on kertynyt kuormalavoja aika läjä, joten ajattelin nyt ihan koemielessä tekaista meille sängynpäädyn näistä jämämateriaaleista. Sängynpäätyseinämmehän on käsitelty Tikkurilan Tunto-maalilla, josta tehtiin seinään karhea struktuuripinta. Väri on betoni ja tarkoitus oli tavoitellakin loftmaista betoniseinää. Siispä kuormalavasängynpääty voisi ainakin periaatteessa toimia hyvin. Syksyisten sadesäiden vuoksi maalausurakka oli pakko toteuttaa hämärässä autokatoksessa ja lopputuloksesta sen kyllä huomaa.

Virhe numero yksi oli jättää taaimmaiset laudat maalaamatta. "Eihän ne sieltä näy". Eikö? Tätä kuvaa oli myös pakko muokata mustavalkoisempaan suuntaan, koska lakanat ei juuri nyt istu muuhun sisustukseen yhtään ja kuvassa ne näyttivät vielä räikeimmiltä. Mustavalkoisuuden vuoksi muutamat maalausvirheet eivät näykään tässä.

Luultavasti siis puran lavat tuolta sängyn päädystä ja maalaan uudestaan tai sitten vaihtoehtoisesti kiinnitän jonkun levyn lavoihin, jonka maalaan ja kenties tapetoin. Täytyy jättää tämäkin homma vähän hautumaan ja tiedättekin varmaan, että se hautuu seuraavat pari vuotta..

torstai 20. kesäkuuta 2013

Vanha kirstu

 Kaikki uudet huonekaluhankintani perustuvat pelkästään siihen, mitä aarteita vanhempieni kotoa sattuu löytymään. Viimeisin löyty on vanha, oranssi, enoni aikoinaan itse tekemä puinen kirstu tai arkku. Kaipasin jo pidemmän aikaa säilytysjärjestelmää, johon saisi kaikki koristetyynynpäälliset, pöytäliinat, verhot ja vaikka vierasvuodevaatteetkin. On sitten helpompi vaihdella tekstiilejä tunnelman ja vuodenajan mukaan, kun kaikki löytyvät samasta paikasta.




Vähänhän tuo oranssi arkku hyppää silmille mustavalkoharmaassa makuuhuoneessa, mutta toisaalta sen luoma kontrasti on ihan kiva. Rosoisessa makuuhuoneessa pientä mummolatunnelmaa.







Pitsilakanatkin lupaan ottaa tästä eteenpäin aktiivisempaan käyttöön, kun ovat helposti saatavilla. Mitä niitä nyt turhaan kaapissa hautoo ja säästää..

perjantai 31. toukokuuta 2013

Makuuhuoneen siloittelua

Silloin kevättalvella, kun osaa makkareistamme remontoitiin, niin into sisustamiseen loppui ikään kuin kesken. Niin kauan, kuin ei tiedä, mitä jollekin tilalle tehdä, ei kannata tehdä yhtään mitään. Toimii muuten elämässä laajemmaltikin. Siispä jäin odottamaan inspistä makuuhuoneemme viimeistelyyn ja nyt siitä on ajan saatossa (kuulostaapa kivikautiselta) muotoutunut ihan kiva. Ja mikä parasta: pääasiassa huone on sisustettu vanhoilla tai meillä muuten vaan jo olleilla huonekaluilla, kierrätetyillä ja/tai alkuperäisestä käytöstään poistetuilla tavaroilla.




Drunken octopuss wants to fight?


Iskä lahjoitti vanhan työvalonsa, mutta ei kyllä ymmärtänyt valaisimen uutta käyttötarkoitusta yhtään



Aivan ihanat räsymatot löysin vanhempieni varastosta. Niitä oltiin viemässä kaatopaikalla. Mitäh? Suurin synti ikinä!!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vanha ikkunanpoka

Keksin joku aika sitten käyttöä sille vanhalle ikkunanpokalle, joka on notkunut makuuhuoneessamme viime kesästä lähtien. Ostin sen alunperin paikalliselta kirpparilta. Olimme siellä Herkun kanssa kiertelemässä kun bongasin mielestäni ihanan löydön, mutta Herkku kielsi jyrkästi ostamasta sitä. Noh, kun äijä lähti töihin ja Hondan takavalot vilahtivat, niin juoksin kieli vyön alla ostamaan ikkunanpokan omakseni.

Makuuhuoneen remontin valmistuttua halusin seinälle jonkun kivan sisustustarran tekstillä. Jonkun idean saatuani olen vähän sellainen heti kaikki tänne-tyyppi ja keksin kirjoittaa kalvotussilla vanhaan ikkunaan jonkun kivan lurituksen.

Uuh, kuinka romanttista. Olisi tietysti voinut keksiä samantien niin pitkän lauseen, että alimmaiseen ruutuunkin olisi riittänyt tekstiä. Nyt siellä komeilee mustavalkokuva meistä. Sen on ottanut laadukas valokuvaaja Ruotsin laivalla ja jos tarkasti katsoisi, niin huomaisin, että muutama GT on alla.

Ikkunahan olisi tarkoitus nostaa seinälle. Nythän se vasta nojailee lattialla seinää vasten. Herkulla kuitenkin on jotain antipatioita ikkunaani kohtaan, koska hän on useista pyynnöistä huolimatta kieltäytynyt kiinnittämästä sitä. Sillä on pakosti joku varhaislapsuudentrauma tästä aiheesta.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Vaaterekkiä ja sen semmoista

 Olen jo pidemmän aikaa halunnut makuuhuoneeseen vaaterekkiä. Ihan aidosti oikeasti olen jo pidemmän aikaa halunnut isoa vaate- / pukeutumishuonetta, johon voisi kävellä sisään vaikka alasti ja peloissaan sovittelemaan kaikkia vaatteita. Lisäksi siellä voisi säilyttää vaatteita niin, että ne roikkusivat kivasti esillä, jolloin tulisi käytettyä jotain muitakin vaatteita kuin iänikuisiä legginsejä ja pallokuviotunikaa. Koska pukeutumishuonetta ei kuitenkaan tällä erää ole saatavilla (ellei ahdeta neljää lastamme yhteen ja samaan huoneeseen, mikä toisaalta on kyllä aika houkutteleva ajatus) tyydyn toistaiseksi uuteen vaaterekkiini. Onneksi vaatekokoelmani väritys mukailee harmaa-valkoinen-musta-beige -värikarttaa, niin rekki sisältöineen sopii jopa makuuhuoneemme väritykseen.





 Tällä vaaterekki -systeemillä saan kivasti esille myös kaikki (esimerkiksi etualalla näyvät) vintage-mekot, joista lähes kaikki ovat tällä hetkellä liian pieniä. Vauhdittaa kivasti laihdutuskuuriakin, kun aamulla herätessä näkee kaikki liian pienet mekot. Tai niinhän sitä ainakin voisi kuvitella.

Samalla kertaa olohuoneen lehtiteline muutti makuuhuoneeseen kenkätelineeksi ja asettelin esille kaikki kauniit korkokenkäni, joita käytin silloin joskus. Nykyisin olen vaihtanut hieman mukavampaa malliin; ensin käytin sentää UGGeja, mutta sittemmin siirryin Kuomiin. Joo on rumat, mutta niin kovin hyvät jalalle. Ja sopii suurperheen äidin imagoon ja lookiin.






Vanhemmiten olen huomannut omituisten luonteenpiirteiden lisääntyvät, kuten esimerkiksi kummallinen kiinntymys kenkiin. Näilläkin kengillä on voimakas tunnearvo, jonka vuoksi haluan niiden olevan esillä vähän kuin posliinikissat. Yhdet olen saanut Herkulta, toisiä käytin meidän häissä, kolmansia meidän ensitreffeillä, neljännet ostin shoppailureissulta, joka oli pitkästä aikaa ensimmäinen kerta jne jne. Ja tämmöiset matalat kenkähyllyviritelmät on äärimmäisen käytännöllisiä myös lasten kannalta.




 Sitten ei muutakuin virpojille tervetuloa!