Sivun näyttöjä yhteensä

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustelua. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. heinäkuuta 2013

Manchester

Tänä kesänä kaupunkilomakohteeksi valikoitui jostain syystä (jota en enää itsekään muista) Manchester. Vietimme siellä neljä ihanaa lomapäivää ja täytyy kyllä sanoa, että käymisenarvoinen kaupunki. Tekemistä tosin voi jonkun mielestä olla vähän nihkeästi, jos ei satu pitämään urheilusta tai shoppailusta. Kovin kummoisia nähtävyyksiä kaupungista ei löydä. Me emme tosin nähtävyyksistä niin välitäkään ja jollain mittapuulla voisimme lukeutua jopa urheilun vihaajiksi, mutta silti kyllä Manchesterissa viihdyimme. Ja kyllä remontin keskeltä poispääseminen hetkeksi lepuuttaa hermoja. Tosin kiristämään alkaa kyllä heti kotiin palattua.

Urheilun ystävät seurasivat Wimbledonia suurelta screeniltä

Innokkaimmat jäivät seuraamaan pelia ostoskeskuksen portaille

Kaksikerroksinen bussi ja liikenne, joka vaatii totuttelua jopa jalankulkijalta

Pakollinen nähtävyyskuva, katedraali ehkä?

Taksijono

Kaupungin laidalla autenttista pubi-kulttuuria etsimässä
Yhden päivän uhrasimme hengailulle Peak Districtin kansallispuiston liepeillä, Buxtonin pikkukaupungissa, jossa saimme nauttia englantilaisesta maalaismiljööstä.




Jos Manchester jättää kulttuurinnälkäiset kylmäksi, niin kaupungin ravintolatarjonta korvaa kyllä kaiken. Jokaisessa korttelissa oli lukuisia mahtavia ruokapaikkoja perinneruokaa tarjoavista paikoista kadunvarsikioskeihin ja etnisiin ravintoloihin.

Traditional breakfast

Gourmet hot dog cum chili con carne

Lihaisa bar sampler

Pannukakku-aamupala

Fish pie

Ja jälleen vähän aamupalaa

Totesin kyllä, että englannissa tuntuu olevan mahdotonta syödä terveellisesti. Neljän päivän rasvakuurin jälkeen maistui kyllä kotimaassa tuoreet kasvikset.

Strongbow with ice
Ja tosiaan Suomi on varmaan niitä harvoja maita, jossa siideriin laitetaan jäitä. Saimme tästä johtuen lukuisia oudoksuvia katseita..

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Lanzarote

Lomamatkalta palattu, mutta arkiselta ahertamiselta saa olla piilossa vielä muutaman päivän. Suomeen talveen, pakkaseen ja pimeyteen palatessa tuntuu kuin ei lomalla olisi ollutkaan, mutta näitä kuvia katsellessa mielikin vielä hetkeksi palautuu lomatunnelmiin..



Puerto del Carmenissa lämpötila ei päätä huimannut, mutta siitä huolimatta nestetasapainosta täytyy pitää huoli


Auringonlaskut olivat ihan mahtavia ja toimivat kauniina luonnon valaisimina

Hotellimme lähikatu, jota pitkin tuli käveltyä kyllästymiseen saakka

Aurinko laski noin klo 19 aikaan, minkä jälkeen illat ja yöt olivat pimeitä, mutta ihanan lämpimiä.

Rauhoittava meri

Tuliperäinen saari on karu, mutta siellä täällä kivoja kukkaistutuksia. Sisäinen puutarhurini heräsi.

Satamaa

Rantahiekkaa. Merivesi oli sen verran virkistävää, että vedessä tuli ainoastaan kahlattua.

Mahtava aallokko

Garlic bread with cheese and tomato

Carpaccio Serranoham

Ja ihan vaan paistettua lohta

Sirloin steak ehkä?

Paistettua lohta

Lomalle lähtiessä lupasin itselleni kuvata jokaisen aterian, jonka söimme, mutta uskokaa tai älkää, söimme todellakin enemmän kuin mitä nuo kuvat antavat ymmärtää. Lomafiiliksissä sitä vaan unohtaa kuvaamisen tavoitellessa eksistentiaalista rentoutumista. Ja se kyllä saavutettiin.

Vaikka kotiin on aina ihanaa palata, iskee lomaltapaluuahdistus aina jossain määrin. Sitä torjuakseni, aloitin siis makuuhuoneemme remontin. Ja tässä vaiheessa tilanne on se, että tapettien repiminen laiskotti ja päätin maalata tapettien päälle. Ja arvatkaapa mitä! Toimii! Hieman tapetti kupruili paikka pakoin, mutta todella hyvä tuli. Voihan se olla, että koko seinäpaperi rojahtaa jonain päivä alas, mutta onpahan sitten hyvä syy uudistaa taas makuuhuonetta.

Kolme seinää neljästä on maalattu ja neljänteen pitäisi huomenna loihtia jotain mageeta pintaa. Laminaattia muovimaton päälle ja valmis! Kuvia saatte ensi viikolla, lupaan..

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vielä Tallinnan sisustusantia

Löysin kamerasta vielä muutaman kuvan tallinnalaisten sisustusliikkeiden annista, joka oli pakko taltioida. Esimerkiksi tämä pöytä oli aiva ihastuttava

 Työpöytä meillä jo on eteisessä. Makuuhuoneeseenkaan tämä ei käy, koska sen väritys on tumma ja huonekalut pääosin mustia. Mutta jos siis olisin valkoisen työpöydän tarpeessa, niin se olisi ehdottomasti tämä.

 Yllä näkyvä tuoli on ihan älyttömän upea. Sopisi aivan loistavasti eteiseen (jos olisi tilaa) tai makuuhuoneeseen (jos olisi tilaa) tai miksei vaikka olohuoneeseenkin. Meillä kotona ei ole vihreätä väriä missään, mutta jostain syystä tämä mielestäni istuisi muuhun sisustukseen aivan loistavasti.
 Tämä harmaa matto sopisi makuuhuoneeseemme väritykseltään ja materiaaliltaan täydellisesti. Se oli kuitenkin aivan vääränkokoinen, joten jäi ostamatta.
Ja tässä jälleen tuoli, joka sopisi täydellisesti makuuhuoneemme tyyliin ja väritykseen. Toisaalta, mitä tällaisella tuolilla tekee? En kaipaa makuuhuoneeseemme ryhdikästä istuinta, vaan makuuhuoneemme on ainoastaan sängyssä makoilua tai pukeutumista varten. Mutta eihän kaikkien kalusteiden hankkimisessa tietenkään tarvitse olla mitään järkeä. Yritän kuitenkin sisustamisessa muistaa käytännöllisyyden ja ekologisuuden eli ostan vain sellaisia huonekaluja, joita todella tarvitsen ja jotka kestävät..

Pää on jälleen uusista ideoista pyörällä. Eteisen seinän maalitkin ovat sopivasti kuivuneet, joten ehkä lähipäivinä päästään listoittamaan!!

-Riina-

torstai 27. joulukuuta 2012

Välipäivien Tallinna

Tänä vuonna emme ostaneet Herkun kanssa toisillemme lainkaan joululahjoja (virallisesti emme tarvitse mitään, mutta itse kyllä keksisin vaikka mitä kivaa itselleni), vaan niiden hankkimisen sijaan päätimme viettää pienen kaupunkiloman Tallinnassa. Jostain syystä juuri tuosta kaupungista on tullut meille erityisen tärkeä. Vietimme siellä jopa toisen häämatkoistamme. Tällä kertaa tarkoitus oli kuitenkin rentoutumisen lisäksi kierrellä paikallisia rautakauppoja ja sisustusliikkeitä remonttiamme ajatellen. Niiden annista lisää tuonnempana.


Kaupunkilomia ei kyllä voita mikään, paitsi korkeintaan rantaloma



 Loman alkamisen kunniaksi luonnollisesti halpaa, venäläistä shamppanjaa hammaspesumukeista


 Tapojen orjana oli pakko piipahtaa syömässä ah niin tutussa ja kaikkien suomalaisten suosimassa Olde Hansassa













 Venäläiset viettävät jouluaan vasta loppiaisena ja siksi Tallinnassakin oli täysi joulutohina päällä, ainakin vanhassa kaupungissa. Itseäni alkaa jo jouluhommat hiljalleen kyllästyttää, kun katse on jo pitkällä ensi vuodessa, mutta tässä nyt vielä maistiaisia jouluisesta Tallinnasta














Huomenna toivon mukaan sisustusliikkeitä!