Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Jäätyykö narsissit ulkona?


Ja vastaus on: en tiedä, toivottavasti ei. Etupihan kukkalaatikot näyttivät niin ankeilta tyhjinä, että oli pakko keksiä niihin täytettä. Narsisseja saa edullisesti, joten ei ole niin väliksikään, vaikka jäätyisivät.

Ihanaa, aurinkoista viikonloppua kaikille!

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kevään ensimmäinen päivä

Olen aina asennoitunut niin, että 1.3. on kevään ensimmäinen päivä. Maalis-, huhti- ja toukokuu ovat kevätkuukausia, joten kevään ensimmäinen päivä on tänään. Olin ihan varma, että tasan vuosi sitten olisin hehkuttanut blogissani samoja asioita, mutta selatessani päivityksiäni taaksepäin huomasin, että tasan vuosi sitten olemme olleet Herkun kanssa Kanarian auringon alla. Tahtoo lämpimään!

Tänään aurinko kuitenkin paistoi pilvettömältä taivaalta niin ihanasti, että oli pakko aloittaa päivä siivouksella. Ja syötiin jopa välipalaleivät ja kaakaot ulkona. Epävirallinen syy on tietenkin, että halusin järjestää lapsille kivaa ohjelmaa, mutta virallinen syy on, etten halunnut puhtautta kiiltävän keittiön heti likaantuvan, heh.

Lisääntyvässä auringonvalossa on kiva ottaa kuvia kodista, johon alkaa hiljalleen jo kevätjuttujakin ilmaantumaan.



Yritän pitää eteisen lipaston päällä nyt koko ajan tulppaanikimppua, kun niitä on tarjolla joka nurkalta. Ystävänpäivän jälkeen siirryin suosimaan näitä hennon vaaleanpunaisia yksilöitä, mutta lähempänä pääsiäistä aion siirtyä keltaisiin tulppaaneihin


Keittiössä ja olohuoneessa hehkuvat narsissit. Ulkoportailla etupihalla on vielä kanervia ja muita talvisia kasveja, mutta ihan kohta nämä narsissit päätyvät ulkoruukkuihin. Vielä en raaski niitä laittaa, kun sitten ihan varmasti tulee yöpakkasia ja itse en talvea enää takaisin halua. Nyt odotetaan jo kesää!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Diy sängynpääty

Kaikki nykyiset sisustukselliset tuunaukseni perustuvat jotenkin hetken mielijohteeseen. Tämä sängynpäätyhomma on kyllä muhinut mielessä pitkään eikä vähiten käytännön syistä. Makuuhuonetta remontoidessammehan päätimme maalata uuden maalipinnan suoraan vanhojen tapettien päälle, sillä tapetit oli kiinnitetty suoraan gyproc-levyyn, jollain ydintuhon kestävällä aineella. Maali on pysynyt kyllä hyvin, mutta seinäpinta on pehmeä, ihan kuten vanha paperitapettipintakin olisi. Sängynpäätyseinä oli erityisesti öisin jatkuvien iskujen kohteena ja näin ollen vaivalla tekemämme struktuuriseinä olisi ollut historiaa.

Suunnitelmanani oli alunperin tuunata sängynpääty vanerista ja jostain vanhasta petipatjasta, mutta ajan- ja motivaationpuutteen vuoksi keksin pikaisemman ratkaisun ja se näyttää tältä




Sängynpäätynä toimii nyt väliaikaisesti kaksi vieraspatjaa, jotka ovat aiemmin sijainneet milloin missäkin epäkäytännöllisessä paikassa. Talossammehan ei ole lainkaan lämmintä tai edes puolilämmintä varastotilaa, joten kaikenlainen säilyttäminen on jonkinasteinen ongelma. Keksin kuitenkin laittaa patjat säilöön sängynpäätyyn ja suojaksi heitin vanhan täkin. Kangasriepua muuttamalla voi muuttaa samantien koko huoneen yleisilmettä. Makuuhuone on viime aikoina tuntunut ahdistavan pimeältä (johtunee osittain sääilmiöstäkin) ja olenkin suunnitellut seinien maalaamista vaaleammiksi. Sain juuri päätökseen lastenhuoneen maalausprojektin, joten ihan heti en muissa huoneissa maalipensseliin tartu.

Onneksi kuitenkin ulkona valoisuus on lisääntynyt huikeasti viime päivien aikana ja ajatukset alkavatkin olla keväisissä pihatöissä. Suunnitelmissa on jälleen kohentaa taloa ympäröivää piha-aluetta ja lisätä näin ollen pihan viihtyisyyttä. Jos nyt vielä muutaman viikon jaksaisi odotella, että lumet ja maa sulavat..

lauantai 15. helmikuuta 2014

Pikakirjahylly Ribba-tauluhyllyistä

Aika kuvaavan otsikon keksin. Isojen poikien huoneessa, Ekan sängyn yläpuolelle jäi vierekkäin kolme Ikean Ribba-tauluhyllyä niiltä ajoilta, kun työpöydät olivat vielä ko. seinustalla. Järjesteyksen vaihduttua ajattelin, että kyllä Ribba-hyllyille aina jokin funktio löytyy; välillä niillä oli tauluja, joskus  legoja, toisinaan kaikenlaista muuta turhaa romua. Tänään keksin pinota hyllyille kirjoja ja toistaiseksi Ribba-kirjahylly toimii parhaiteb aiempiin ideoihin verrattuna. Samaa funktiota voi nähdä toteutettavan lähes joka blogissa ja lastenhuoneessa, joten mitään uutta tässä nyt kenellekään tuskin tulee.




sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Tulppaanit tulevat

Tammikuun myötä joka blogissa vilahtelee tulppaanikimput kevään merkkinä. Niin myös täällä. Tämän kauniin kimpun sain anopiltani. Keltaisiin tulppaaneihin en ole vielä sortunut, ne muistuttavat liikaa pääsiäisestä ja ajattelin malttaa vielä hetken, ennen kuin alan fiilistellä tuota kevään juhlaa.


torstai 30. tammikuuta 2014

Lastenhuoneen uudistusta (taas..)

Jokin tuossa pikkuisten huoneessakin vaan mätti, joten pakko oli sitä vähän ryhtyä taas tuunaamaan. Näköjään nykyinen sisustamiseni on sitä, että repsottavat paikat pysyvät repsottamassa ja keskityn jo valmiiden kokonaisuuksien tuunaamiseen. Tuunaamista tosin voi tehdä vähän tuosta noin vaan, kun taas kokonaan uuden tilan remontoiminen vaatii äh niin tylsää suunnittelua ja pitkällistä toteutusta ym.

Palatakseni kuitenkin tuohon lastenhuoneeseen, niin suurin ongelma siellä varmaankin on seinien väri. Alunperin suunnittelin huoneeseen beigeä värimaailmaa, joka sallii pojan ja tytön värit. Meillä kun lastenhuoneen jakavat Tyttö ja Vika. En tiedä, mikä ihme minuun maalikaupassa iski, kun viimehetkellä valitsin seinien väriksi harmaalla taitetun roosan. Ihan kiva väri kyllä sinänsä ja sopii kaikenmaailman pastellien kanssa, mutta jotenkin nyt kuitenkin liian hempeä minun makuuni.

Toinen ongelma huoneessa on tietysti koko, kun tilaan täytyy saada ahdettua kaksi jatkettavaa sänkyä plus lelut ja muut leikkisysteemit tulee pienessä huoneessa helposti ahdistava tunnelma. Sehän on tietysti vaan järjestelykysymys. Aikeissani onkin hankkia Unipuun- kerrossängyt jostain. Niiden valmistushan on lopetettu, mutta käytettynä saattaa saada vielä ihan hyväkuntoisia ja edullisiakin. Muutenkin haluan muuttaa huoneen suuntaa pelkistetymmäksi ja eleettömämmäksi.


Ainakin meidän lapsilla on ominainen tarve kiinnittää pieniä lappusia oviin ilmentämään, kuka minkäkin oven takana asuu (ihan kuin en muistaisi). Tein vanhoista Ikean kehyksistä ovikyltit, jotka on kiinnitetty oviin kaksipuoleisella teipillä. Varmuuden vuoksi lasikin on poistettu. Isojen poikien automatto päätyi lastenhuoneen lattialle. Maton ja lelun värikkyydenkin kannalta voisi olla järkevää, että seinät olisivat valkoiset.



Ikean ruskea 4x4 Expedit-kirjahylly sai fb kirpputorin kautta uuden kodin ja tilalle hankittiin kaksi Malm-lipastoa. Tykkään yleisilmeestä näin paljon enemmän ja lipastojen päälle jää myös leikkitilaa. Laatikot voivat olla niin sotkuiset kuin ovat ja voin ihan helposti paeta todellisuutta. Poissa silmistä, poissa mielestä. Pehmolelut päätyivät Ikean harsokatoksen sisään.



Vanha, nettikirppikseltä löytynyt pulpetti odottaa tuunausta ja saa odotellakin vielä jonkin aikaa. Aavistan, ettei maalausoperaatio tule olemaan ihan helppo. Siksi pulpetti onkin to do -listan loppupäässä.


Jatkettavat sängyt päätyivät jälleen samalla seinälle pitkittäin. Molemmat sängyt ovat erimallisia, mutta onneksi sentään valkoiset, niin ulee edes jotain yhteneväisyyttä. Tytön sängyn ainakin pitäisi olla jo hieman pidennetty, mutta mahtuvat tuohon seinustalle ainoastaan näin. Voihan sitä nukkua jalat koukussakin? No ei kai, mutta max vuoden ratkaisu tämä kyllä vaan on.




Paloautoja siellä, paloautoja täällä. Vikan innostus hälytysajoneuvoihin näkyy joka puolella. Noista puisista leluista tykkään kyllä itsekin tosi paljon. Ne ovat jotenkin kestävämpiäkin, kuin Tarjoustalon muovisälä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Isojen poikien huone ENNEN JA JÄLKEEN

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Isojen poikien huonehan valmistui jo viime kesänä, ainakin pintaremontin osalta. Viime silaus jäi kuitenkin tekemättä, kun jäin pyörittelemään vaihtoehtoja sängyistä; kerrossängyt, parvisänky varustettuna vuodesohvalla vai yksittäiset sängyt. Sänkypulman ohella myöskään säilytyspulma ei ratkennut, koska sängyt olivat ja ovat huoneessa keskeisessä asemassa.

Parvisängyn puolesta olisi puhunut se, että Toka, joka jakaa huoneen Ekan kanssa, asuu meillä ainoastaan joka toinen viikko. Eli huoneeseen olisi saatu lisää "toiminnallista" tilaa sohvan avulla, joka toimisi sitten myös sänkynä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kasvavan lapsen selälle ei voi olla tervettä nukkua 50% elämästään väliaikaismajoitukseen tarkoitetulla pedillä, jolloin päädyimme kunnollisiin runkopatjoihin.

Huone jäi viimeisen silauksen jälkeenkin edelleen jotenkin levottomaksi ja on sitä edelleen. Vaihdoin värikkään liikenne-maton tilalle hillitymmän ja tilanne parani hieman. Näin jälkikäteen ajateltuna tapettivalinta ei ehkä kuitenkaan osunut täysin nappiin, mutta katsellaan sitä nyt toistaiseksi.

Kuvia huoneesta ENNEN


Vanha ovi johtaa keittiöön

Tuleva oven paikka suunnilleen kirjahyllyn kohdalla

Tulevan oven paikka oikealla

Olisi ollut varmaan vähän informatiivisempaa kuvata huonetta kalustettuna, mutta tajusin ottaa lähtötilanteesta kuvia vasta viittä vaille ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä. Huonetta koristi siis aiemmin kaunis (?) keltapilkullinen tapetti, mäntypaneelikatto ja likainen muovimatto.

Remontissa siis aiemmista käytännöistä poiketen poistettiin vanha tapetti ja maalattiin seinät valkoisiksi, ikkunaseinä tapetoitiin, lattiaan asetettiin sama laminaatti kuin kaikkialla muuallakin talossa. Mäntypaneelikatto maalattiin valkoiseksi ja uusi oviaukko puhkaistiin kulkemaan olohuoneesta. Näin saatiin pieneen keittiöön enemmän kaivattua tilaa ja muutenkin pohjaratkaisua toimivammaksi.

Isojen poikien huone JÄLKEEN

Näkymä olohuoneestapäin ja uusi oviaukko

Kuin kaksospoikien huone, vaikkei meillä kaksosia olekaan


Lempijulisteet ja -lelut täytyy olla esillä, vaikkei äitiä miellyttäisikään värimaailma



Kauan eläköön Ikean Expedit, joka muuten btw poistuu valikoimista maaliskuun aikana :(

Semmoinen huone. Olkoon nyt jonkun aikaa tuommoisenaan, kunnes keksin jonkun parannuskeinon, millä huoneesta tulisi vielä viihtyisämpi. Asukkaat kuitenkin tykkäävät ja sehän lienee pääasia. Vuodevaatelaatikot aion kyllä vielä hankkia, jos vaikka lelut pysyisivät paremmin piilossa sängyn alla ja vähemmän esillä hyllyillä ja tasoilla.