Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 24. elokuuta 2013

Keittiösuunnittelu alkaa siirtyä toteutusvaiheeseen

Tosi on. Keittiötä on meidän perheessä odotettu kuin kuuta nousevaa ja nyt alkaa olla se hetki, että edessä on enää pahin. Nimittäin toteutus. Jännittävintä tässä kaikessa on se, että teemme kaiken itse: vanhojen kalusteiden purku, seinien maalaus+tapetointi, lattian laminointi, katon maalaus sekä uusien kalusteiden ja kodinkoneiden asennus. Toki sähkömies ja putkimies käyvät tekemässä omat osuutensa. Kaikki remontointi tässä vanhassa talossa on tosin suoritettu lähes tulkoon omin voimin, mutta keittiö on tähän astisista kohteistamme se laajin. Tuleva urakka onkin jo aiheuttanut stressiä ja unettomia öitä, mutta myös toiveikasta odottamista.

Sen verran tosin olen kyllästynyt tähän remonttirumbaan, että keittiön valmistuttua lyödään hetkeksi aikaa kaikenlaiset työkalupillit pussiin ja rentoudutaan. Oikeastaan näkyvimmät sisätilaremontit alkavat olla tehtyinäkin. Lukuunottamatta saunaosastoa ja kylpyhuoneita, mutta ne saavat suosiolla odottaa ainakin ensi vuoteen.

Keittiösuunnitelmat alkavat siis olla valmiit, ainoastaan välitilamateriaalin suhteen ollaan edelleen kahden vaiheilla; laminaatti vai lasi. Toisaalta laminaatin asennus kuulostaa hieman helpommalta, mutta lasi jotenkin visuaalisesti paremmalta.

Saimme tänään keittiöfirmasta lopulliset piirrustukset ja ne näyttävät tältä (niin ja skannerimme tosiaan hajosi tänään, joten kuvat nyt kivasti kameralla ikuistettuna. Oikeasti meillä ei ole edes skanneria, en vaan kehdannut myöntää)

Sisääntuloseinä. Aukosta pääsee eteiseen.

The seinä eli koko keittiömme ainoa ehjä seinä, jolle lähes kaikki toiminnot sijoittuvat.

The seinän vastapäinen seinä

Pohjakuva, josta pitäisi selvitä kaikki, mutta oikeasti ei selviä mitään ainakaan mulle.
Keittiömmehän on mielettömän hankala pohjaltaan; pitkä ja kapea koppi, joka on kuusihenkiselle perheelle aivan liian pieni. Suunnittelun lähtökohtana olikin, että keittiöön on mahduttava iso ruokapöytä, johon mahdumme kaikki yhtäaikaa. Kaikki toiveet eivät vaan kerta kaikkiaan tähän keittiööt mahtuneet ja lisäksi olimme Herkunkin kanssa ajoittain hieman eri linjoilla.

Vanhan keittön purku alkaa mitä luultavimmin tulevana maanantaina ja päivä onkin siihen hommaan mitä parhain, sillä samana päivänä ajattelin poistattaa itseltäni pari viisaudenhammasta. Keittöremontti neljän pienen lapsen kanssa olisikin ollut aivan liian helppo homma. Ja jos tämä olisi helppoa, niin tätä tekisi kuka vaan vai miten se oli?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti