Luin jostain lehdestä erilaisia vinkkejä tiettyjen kulutustavaroiden uusiokäyttöön. Huomasin, että meidän koti on jo täynnä kaikenlaista kierrätettyä. En koe olevani arvoiltani erityisen vihreä, mutta suuret jätevuoret ahdistavat ja yritän mahdollisuuksien mukaan hyötykäyttää kaiken mahdollisen.
Nämä kierrätysideat eivät läheskään kaikki ole itse keksimiäni, vaan pikemminkin jostain bongattuja tai ainakin jonkun toisen ideasta jalostettuja.
Jostain syystä nuo Heinzin papu-purkit näyttävät niin kivoilta, että jätän niitä hyllyille tyhjinäkin. Myös pilttipurkeista saa vaikka mitä uusiokamaa. Dymolla vaan teksti kylkeen, niin purkit kätkevät sisäänsä mitä vaan.
Vasemmanpuoleinen sisustustaulu on tuunattu vanhasta taulusta; säkkikangasta päälle, niiteillä takaa kiinni ja sabluunan avulla teksti. Sabluunan tein tekstinkäsittelyohjelmalla. Käytin suurta fonttia lihavoituna, kirjoitin tekstin ja tulostin. Sitten vaan leikataan kynsisaksilla (tai muilla pienillä saksilla) tekstinmuotoinen reikä paperiin.
Oikeanpuoleinen taulu on tuunattu vanhasta hääkuvasta (eihän niitä voi pois heittää, mutta ei oikein esilläkään pitää). Kiinnitin siihen liitutaulutarraa tosin melko epäonnistuneesti, koska tarra jäi kovasti kuprulle. Ylä- ja alareunassa on washiteippiä.
Kaikenlaiset lasiset kynttiläpurkit ym päätyvät meillä keittiön avohyllyille keksipurnukoiksi tms.
Vanha, lasinen valaisimen kupu sai uuden elämän kakkukupuna. Kakkujen puuttuessa tarjottimella säilötään kaikkea muuta. Kupuun on tarkoitus kiinnittää vielä jonkinlainen otin, jotta kakkupalan metsästäminen on helpompaa.
Eräs Dolce& Gabbanan hajuvesi oli pakattu hopeiseen rasiaan, joka kätevästi kätkee hajuvesipullot.
Sivun näyttöjä yhteensä
maanantai 25. elokuuta 2014
Uusiokäyttöideoita
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Järjestelmäkamera
Lähes kaikki blogini kuvat on otettu järkkärillä, jota todellakaan en osaa käyttää. Otan valokuvat aina käyttäen automaatti-moodia ja lopputulos on kyllä senmukainen.
Hyvän blogin salaisuus (tai ei kai se edes ole salaisuus?) on mielestäni hyvissä kuvissa. Itseäni miellyttää eniten blogit, joissa on hyvä kuvia. Aina en jaksa edes lukea tekstejä, selailen vain kuvat. Tai no, nyt viime viikkojen aikana en ole ehtinyt selailemaan edes kuvia.
Omassa blogissani ärsyttää kaikkein eniten huonolaatuiset kuvat. Tähän mennessä en ole jaksanut alkaa panostaa siihen, että opettelisin ottamaan hyviä kuvia kamerallani. Tilapäisen pelastuksen toi kännykän kamera, joka on selkeästi suunnattu idiooteille, koska sillä sain edes hieman parempia kuvia panostamatta mitenkään.
Tätä blogia tehdessäni olen lähinnä ottanut asenteeksi kirjoittaa päiväkirjaa itselleni. Tietysti positiivista on, jos tänne eksyy joku lukija tai kommentoija. Tästä päivästä eteenpäin alan panostaa myös kuvien laatuun, koska eilen jaksoin ottaa mieheltäni vastaan pikaisen kamerankäyttösession ja mielestäni sain sen jälkeen muutaman hieman paremman kuvan. Harjoittelu jatkukoon..
sunnuntai 17. elokuuta 2014
Syksyinen trash-terassi
Rakensimme muutama vuosi sitten takapihallemme terassin, jonka käyttö jäi tänä kesänä melko vähälle. Takapihalle paistaa aurinko koko päivän, eikä tuuli osu siihen yhtään, joten kesän hellepäivinä ei voinut kuvitellakaan siinä istuvansa. Lisäksi vauva on huolehtinut siitä, että rento lököily ylipäätään yhtään missään on jäänyt viime viikkoina vähemmälle.
Kuten kuvista näkyy, terassin sisustamiseen on panostettu hyvin vähän. Jossain vaiheessa innostuinkin ajatuksesta, että sisustan terassia ainoastaan kierrätyskamoilla, kunnes keväällä ostimme pöydän ympärille uudet polyrottinkiset tuolit.
Kesäkalusteet on kuitenkin pääsääntöisesti tuunattu vanhoista kalusteista, kuten kuvissa näkyvät kaksi valkoista tuolia ja valkoinen pöytä. Sohvana ja sohvapöytänä toimii eurolavat erilaisissa kokoonpanoissa. Pehmusteena sohvalla toimii vaihtelevasti vanha superlon-patja ja pussilakana tai räsymatto.
Nyt olen alkanut tosin kyllästyä terassin rupuisaan ilmeeseen. Tarkoituksena on kohentaa takapiha-aluetta muutenkin, joten luultavasti eurolavaviritykset saavat häädön.
Suureksi ilokseni ja ihmetyksekseni kesäkukkamme ovat tänä vuonna säilyneet elossa yllättävän pitkään. Hankimme ruman ritiläaidan peitoksi valkoisia miljoonakelloja, jotka on viritelty paikoillein rautalangan avulla. Tarjoustalosta hankitut halpispallovalot tulevat syksyllä tarpeeseen.
Tuo ärsyttävä kärhö ollaan leikattu joka kevät ja syksy alas ja lisäksi ollaan suihkittu sitä round-upilla, kuumalla vedellä ja milloin milläkin tarkoituksena saada se kuolemaan lopullisesti. Aina se kuitenkin nousee tuolta esiin. Kärhö tulee kyllä saamaan häädön, kuten tuo ristikkokin ja tilalle tulee matalampi aita. Lisäksi tarkoituksena on rakentaa kate, kunhan kaikelta kiireeltä ehditään.
Kesän aurinkokylvyt taitavat olla jo takanapäin, mutta onneksi edessä on vielä lukuisia tunnelmallisia, pimeneviä iltoja.
lauantai 16. elokuuta 2014
Syksy
Olen aina ollut vahvasti sitä mieltä, että kesäkuukausia on kolme ja syksy alkaa vasta syyskuussa. Tänä aamuna keittiössä istuessani, tuli kuitenkin vahvasti syksymäinen tunne. Se voisi jollekin aiheuttaa masennusta, mutta itse saan aina syksyisin jonkinlaisen piristysruiskeen. Päädyin kuitenkin juomaan aamukahvvin rauhassa loppuun.
Pikkuvauva on pitänyt meitä viime kuukaudet enemmän ja vähemmän kiireisenä. Jo raskausaikana olin vakuuttunut, että nyt tämä perheemme viides lapsi on ehdottomasti viimeinen, mutta mikä onkaan hiljaa mieleeni viime päivien aikana. No vauvakuume! Nuorimmaisemme täytti vasta 2kk, joten ehkei sen uuden tulokkaan aika kuitenkaan vielä ole.
Vaikka blogin puolella on ollut hiljaista, enkä edelleenkään ole varma, kuinka aktiiviseksi bloggaajaksi tästä muutunkaan, on kameran tällä puolen tapahtunut kaikenlaista. Tai ainakin jotain. Viimeisin projektimme on terassin/ verannan rakentaminen etupihallemme. Se toivon mukaan valmistuu lopullisesti ensi viikon aikana, jolloin pääsen sitä esittelemään. Hartain toiveeni onkin, että tähän loppukesään mahtuu muutama edes suht lämmin aamu, jolloin aamukahvin voisi nauttia uudella terassilla. Uumama!
Ihanaa viikonloppua kaikille, jotka tänne eksyvät!
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Hyvä syy viettää blogihiljaisuutta..
![]() |
| Maailma on täydellinen <3 |
..on tietenkin vastasyntynyt vauva. Neljä päivää (tuntui kyllä neljältä vuodelta) yli lasketun ajan saapui vauhdilla maailmaan aivan ihastuttava, tummatukkainen, pieni tyttö. Voisiko elämä onnellisemmalta tuntua näissä hormonihuuruissa? Nyt kolmisen viikkoa synnytyksestä elämä alkaa hiljalleen palautua normaaleihin uomiinsa, jos se nyt ylipäätään on edes mahdollista. Omalta osaltani sisustushommat ja kaikenlainen puuhastelu on koko kevään ajan ollut jossain määrin jäissä ja nyt pursuilen ideoita, joita olisi jo kiva päästä toteuttamaan.
Toistaiseksi kuitenkin kuvia pelkästään pihan kukkaloistosta. Tänä kesänä muuten poikkeuksellisesti en ole tappanut yhtäkään kukkaa kuivuuteen, koska en tiedä, miten se olisi edes mahdollista. Koko ajan kun sataa. No, Ekan äitienpäivälahjan kanssa olin jo melko lähellä, sillä se viettää aikaansa sisällä, mutta elossa on sekin mustasilmösusanna vielä. Wuhuu, pienet sille!
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Puutarhapöytä nro 2
Viime vuonna suunnilleen tähän aikaan tuunasin puutarhapöydän tuohon puuvajan sivustalle vanhasta, viilupäällysteisestä lastulevyväliovesta ja vanhoista keittiöpöydän metallijaloista. Pöytä toimi kyllä pari ensimmäistä viikkoansa ihan kivasti ja näytti ainakin suoralta, mutta eri vuodenaikojen armoilla pöydästä tuli kyllä aivan kamalannäköinen.
Herkun ostettua uusi porakone, hän on keskittynyt rakentelemaan tiluksia uusiksi. Ensimmäisenä kohteena oli tehdä kunnollinen lattia ja hyllyt kuvissa näkyvään puuvajaan. Seuraavaksi oli vuorossa uuden istutuspöydän vuoro. Hyvältä näyttää kyllä ainakin siihen vanhaan trash-versioon verrattuna. Ainoa ongelma on, etten jaksa raahata kaupasta ostettuja multasäkkejä ison mahan kanssa takapihalla sijaitsevalle istutuspöydälle, vaan olen hoitanut toistaiseksi istutushommat etupihalla.
Istutuspöydän viereen olen kerännyt pihan hoitoon liittyvien tavaroiden lisäksi vanhoja tiiliä, betoniharkkoja ja laattoja odottelemaan inspiraatiota.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Mukin tuunausta
Tässä esittelen turhaakin turhemman tuunauksen, mutta tuunauksen kuitenkin. Jostain meille on joskus päätynyt tällainen Ikean korvaton muki, joka on toimittanut työpöydällä kynätelineen virkaa
Sittemmin muki päätyi varastoon kaiken muun turhan roinan mukana. Kerran satuin itsekin varastossa hengailemaan, kun silmiini osui tuo muki ja avattu pakkaus saneeraustasoitetta keittiöremontin jäljiltä.
Olin suunnitellut muutaman kukkaruukun tuunaamista sementillä ja tässä kohtaa aukeni mahdollisuus kokeilla kyseistä tuunausta pienemmässä mittakaavassa. Tasoitetta levittäessä mukn pintaa olin vielä hieman epäileväinen ja pelkäsin, että tasoite kuivuttuaan rapisee ja pöllyää pois mukin pinnasta jättäen jälkeensä kauhean sotkun.
Olin onneksi väärässä. Ainakin sen rapisemisen suhteen. Ulkonäöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin toistaiseksi Ikea-muki pääsi jälleen työpöydälle kynätelineeksi. Itse asiassa suunnittelin koko keittiön välitilan käsittelemistä samannäköiseksi, mutta toistaiseksi en aio sitä toteuttaa ainakaan saneeraustasoitteelle.
Astianpesukoneeseen tätä mukia tuskin kannattaa laittaa..
Sittemmin muki päätyi varastoon kaiken muun turhan roinan mukana. Kerran satuin itsekin varastossa hengailemaan, kun silmiini osui tuo muki ja avattu pakkaus saneeraustasoitetta keittiöremontin jäljiltä.
Olin suunnitellut muutaman kukkaruukun tuunaamista sementillä ja tässä kohtaa aukeni mahdollisuus kokeilla kyseistä tuunausta pienemmässä mittakaavassa. Tasoitetta levittäessä mukn pintaa olin vielä hieman epäileväinen ja pelkäsin, että tasoite kuivuttuaan rapisee ja pöllyää pois mukin pinnasta jättäen jälkeensä kauhean sotkun.
Olin onneksi väärässä. Ainakin sen rapisemisen suhteen. Ulkonäöstä voidaan olla montaa mieltä, mutta ainakin toistaiseksi Ikea-muki pääsi jälleen työpöydälle kynätelineeksi. Itse asiassa suunnittelin koko keittiön välitilan käsittelemistä samannäköiseksi, mutta toistaiseksi en aio sitä toteuttaa ainakaan saneeraustasoitteelle.
Astianpesukoneeseen tätä mukia tuskin kannattaa laittaa..
Tunnisteet:
askartelua,
DIY,
Ikea hack,
kierrätystä,
sisustusta,
Tuunausta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






.jpg)

