Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Puutarhapöytä nro 2


Viime vuonna suunnilleen tähän aikaan tuunasin puutarhapöydän tuohon puuvajan sivustalle vanhasta, viilupäällysteisestä lastulevyväliovesta ja vanhoista keittiöpöydän metallijaloista. Pöytä toimi kyllä pari ensimmäistä viikkoansa ihan kivasti ja näytti ainakin suoralta, mutta eri vuodenaikojen armoilla pöydästä tuli kyllä aivan kamalannäköinen.



Herkun ostettua uusi porakone, hän on keskittynyt rakentelemaan tiluksia uusiksi. Ensimmäisenä kohteena oli tehdä kunnollinen lattia ja hyllyt kuvissa näkyvään puuvajaan. Seuraavaksi oli vuorossa uuden istutuspöydän vuoro. Hyvältä näyttää kyllä ainakin siihen vanhaan trash-versioon verrattuna. Ainoa ongelma on, etten jaksa raahata kaupasta ostettuja multasäkkejä ison mahan kanssa takapihalla sijaitsevalle istutuspöydälle, vaan olen hoitanut toistaiseksi istutushommat etupihalla.

Istutuspöydän viereen olen kerännyt pihan hoitoon liittyvien tavaroiden lisäksi vanhoja tiiliä, betoniharkkoja ja laattoja odottelemaan inspiraatiota.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti