Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 11. huhtikuuta 2013

Köyhän miehen keittiöremontti

Keittiöremonttia suunniteltaessa olen ollut jo pidemmän aikaa sitä mieltä, että haluan yläkaappien tilalle pelkät avohyllyt. Lähes kaikki, joiden kanssa olen ideoita hautonut, ovat olleet sitä mieltä, että avohyllyt keittiössä on huono idea. Ne keräävät pölyä, astioiden täytyisi olla koko ajan tip-top järjestyksessä, ne aiheuttavat lopulta kolmannen maailmansodan ja pahimmillaan jopa maailmanlopun. No, päätin kuitenkin testata ideaa jo tähän meidän vanhaan keittiöön, joka on todella niin ruma, ettei mikään tee siitä enää kamalammannäköistä. Herkku ruuvasi astiakaapeista ovet irti ja tadaa niistä tuli hyvät!






Valitettavasti näistä kuvista näkyy kokonaisuus tosi huonosti tai ei oikeastaan ollenkaan, mutta en vaan voi kuvata nykyistä keittiötä yhtään laajemmin. Hyllyjen alareunassa on muuten ihanat washi-teipit (vai masking vai miten hitto se nyt meni), mutta joka tapauksessa tuolta tilattu www.teippitarha.fi. Noihin teippeihin olen vähän hurahtanut kyllä.

Kätevää, kun lapset sairastaa, niin on lähes rajattomasti aikaa käpistellä kotona vaikka mitä. Heh heh..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti