Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Vanha hääkuva hyötykäyttöön

Siis onko joku missannut kaltaiseni kultakimpaleen?! Siis on ja jäljellä on enää vanha hääkuva (ja pari lasta tietty), joka kipeästi huusi hyötykäyttöä. Se oli kuitenkin teknisesti ottaen ihan hyvä kuva, sisällöltään ei enää ihan maunmukainen. Siispä päätin tehdä siitä, tittididiididii, ilmoitustaulun!

Kuinka kätevää! Kuvan päälle on laitettu liitutaulu tarraa, joka tilattu jo aiemmasta postauksesta tutusta Teippitarhasta. Neljän lapsen uusioperheessä on aivan käsittämätön määrä menoja; hammaslääkäriaikaa, neuvolaa, vanhempainiltaa, kokousta yms, että tärkeimmät menot on hyvä kirjata näkyvälle paikalle. Lisäksi olemme Herkun kanssa yhtä hajamielisiä (mutta hyvännäköisiä), joten perusteltu ratkaisu tämä on kyllä. Eipähän tarvitse heittää vanhaa, hyvää hääkuvaa roskiin, mutta ei tarvitse sitä katsellakaan. Yläreunaan kiinnitin hamppunarua ja naulasin taulun kiinni keittiön kuiva-ainekaappiin. Naula tuli tosin kaapinovesta läpi ja Herkku oli hieman vihainen. En kyllä tajua miksi.

4 kommenttia:

  1. Haha.. Eli Sullakin tuuppaa naulat mennää läpi :D
    Onneks mulle ei oltu vihaisia vaan nauretti. En tiedä kumpi on pahempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh,mua kyllä kanssa nauratti siinä naulaustilanteessa, kun muistin Herkun just edellisenä päivänä sanoneen, että "nämä kaappien ovet ovat muuten umpipuuta eli meidän kannattaa ehdottomasti myydä nämä ennen remonttia" Myynnissä nauloilla lävistettyjä kaapinovia, ostakaa ostakaa!!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinpä. Olen harmitellut, kun heitin vanhan hääpukuni ja sormukset roskiin, ROSKIIN. Siis daa! Niistähän olisi saanut vaikka mitä hienoa tuunaamalla.

      Poista