Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Mistä tietää, että keittiöremontti on mennyt liian pitkälle?

Tuli tässä remontin varrella pari muuttujaa ja keittiömmehän ei todellakaan ole suurista haaveista huolimatta vielä valmis. Loppu kuitenkin häämöttää, mutta paukut alkavat olla aika loppu. Kaikki lapset olivat viikonlopun toisilla vanhemmillaan, joten vietimme Herkun kanssa miniloman Tallinnassa. Tarkoituksena oli alunperin rentoutua ja juhlistaa VALMISTA keittiötä, mutta sittemmin loma muuttuikin hengähdystauoksi.

Siinä altaassa pulikoidessamme tuli mieleeni pari seikkaa, joiden perusteella olemme duunanneet tuota ikuisuusprojektiamme, remonttia ja erityisesti keittiöremonttia jo aivan liian kauan..

1. Lomallakin ollessamme Herkulla on pakottava tarve kokeilla jokaikistä laatikkoa ja/tai kaappia ainoastaan todetakseen, onko ko. avautuvaan laitteeseen asennettu hiljennin.

2. Näemme jatkuvasti öisin keittiöremontti-unia.

3. Jopa lomalla ollessamme löydämme itsemme rautakaupasta.

4. Saavuttuamme Tallinnaan, Herkku kysyy "Onkohan täällä Ikeaa?" (Mun mielestä tosi paha!)

5. Huomattuamme ennen viikonloppua, että side-by-sidemme päälle asetettava kaappi on liian korkea, Herkku saa hermoromahduksen, lähtee kaahaamaan kohti keittiöfirmaa ja uhkailee myyjää "Minä poistun tästä liikkeestä ainostaan oikeankokoinen kaappi kädessä tai sitten käsiraudoissa poliisisaattueessa!" (Ja minä kun ajattelin jatkossakin neuvotella myyjän kanssa uusista vaatekomeroista makuuhuoneeseemme..parempi varmaan vaihtaa liikettä..)

Näihin tunnelmiin..

-Riina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti