Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kirppislöytö

Olen fanaattinen kirppisten kiertelijä. Rahoitan kirppisostoni kirppismyynneilläni ja tälläkin hetkellä minulla on pöytä yhdellä paikallisella kirpputorilla. En viitsi paljastaa kyseisen kirppiksen nimeä, koska pöydässäni on myynnissä kaikki viime vuonna sukulaisilta joululahjaksi saamamme posliinikissat. "Joo tämä posliinikissa on ihan kiva, mutta kun meillä on näitä jo viisi!"

No, joka tapauksessa, eilen tein ehkä tähänastisen elämäni mielettömimmän löydön, kun ostin neljä kappaletta Villeroy&Bochin New Wave -sarjan lautasia hintaan 10e! Stockmannilla samat lautaset maksavat paljon enemmän. Ja juuri tätä sarjaa olen jo pidemmän aikaa halunnut juhlaastiastoksi. Tulee kyllä toistaiseksi aika pienet juhlat, kun lautasia on vaan neljä eli edes oma perhe ei mahdu syömään kerralla.

Yritin ikuistaa lautasista kuvia siltä varalta, että onnen huumassa pudottaisin ne lattialle, mutta en onnistunut saamaan edustavia kuvia pelkistä lautasista. Oli siis pakko rakentaa kokonainen kattaus vaatimattomuudessaan






Lapset seurasivat tätä kattausoperaatiota ihmeissään ja kyselivät kuka meille on tulossa kylään. "Ei kukaan! Ottakaaskin se einesmaksalaatikko ja tulkaa syömään!". :)

torstai 20. joulukuuta 2012

Saaristolaisleipää

Viime jouluna tein sukulaisille ja ystäville joululahjaksi joululimput. Tänä vuonna päätin ilahduttaa läheisiä itse tehdyillä saaristolaisleivillä





Saaristolaisleipä on lahjana tai viemisenä tai muuten vaan mitä mainioin idea, sillä se on hyvää ja kaiken lisäksi äärimmäisen helppo valmistaa:

 1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl Tummaa siirappia tai Leipäsiirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä- tai ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

Hiiva liuotetaan lämpimään piimään, lisätään muut ainekset, sekoitetaan ja annetaan kohota. Paistetaan pari tuntia 175 asteessa. Leivänhän voisi tehdä myös appelsiini- tai omenamehuun, mutta mielestäni piimään tehtynä tulee kaikkein paras. 

Saimme yökylään rakkaan pikkusiskoni ja itseni lisäksi myös lapset ovat olleet onnesta soikeina, kun nurkissa pyörii aikuinen, joka on valmis antamaan jakamattoman huomionsa pelkästään lapsille.  Yövieraiden, erityisesti lapsettomien yövieraiden majoittaminen on meillä aina vähän hankalaa. Kaikki kolme makuuhuonettamme on käytössä; isommat pojat jakavat yhden, pikkuiset toisen ja me Herkun kanssa luonnollisesti sen kolmannen.

Käytännössä vieraat voivat valita lattiamakuupaikan joko pikkuisten huoneesta, jossa todennäköisimmin saa nukkua pidempään, mutta yöt saattavat olla katkonaisia. Kiitos Vikan infektioastman, joka luonnollisesti käynnistyi ilmojen viiletessä. Toinen vaihtoehto on nukkua isojen poikien huoneessa, jossa luultavasti saa nukkua keskeytyksettä läpi yön, mutta aamu alkaa klo 7. Miksiköhän meillä ei käy koskaan yövieraita?

Tänään muuten alati keskeneräinen remonttimme sai ainakin jollain tasolla sysäyksen eteenpäin, sillä ostin maalit eteisen mäntyisten puolipaneeleiden maalaamista varten. Ehkä aloitan maalausproggiksen jo tänään, mutta viimeistään viikonloppuna. Lisäksi ostin tapetit olohuoneen tapetoimista varten, mutta se huone saa nyt vielä hetken odottaa vuoroaan.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulufiilis kadoksissa?

Olen villinä kaikenlaisiin juhlapäiviin ja -kausiin. Jouluinnostuskin alkaa usein jo elo-syyskuussa ja seurauksena siitä on se, että innostus saattaa lopahtaa jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Näin melkein pääsi käymään tänä joulunakin. Muutamana päivänä joulufiilis on ollut kerta kaikkiaan poissa. Noh, tänään ravistelin PMS:n kourissa kieriskellyttä itseäni ja sain sisäisen jouluminäni takaisin.

Mikään ei ole parempaa terapiaa alakuloisuuteen kuin siivoaminen. Siispä heitin matot lumihankeen ja aloin valmistaa muutamia joululahjoja, jotka ovat tähän asti olleet vasta suunnitelman asteella. Pienten lasten 3-kymppisenä äitinä olen aivan pihalla siitä, mistä teini-ikäiset pitävät. No joo, riippuu varmaan teini-ikäisestä, itse tykkäsin tuolloin kapinoida, kiroilla ja hiisata röökiä, mutta ajat on muuttuneet, vai onko? Joka tapauksessa joulujahjojen antaminen on kaunista ja kivaa, itse tehty on ainutlaatuista ja jouluna kaikki syövät karkkia, joten teini-ikäiset sukulaislapset saavat tänä(kin) jouluna home-made-candies. Aluksi ajattelin tehdä muun muassa perinteisiä nekkuja, mutta koska sokeri-siirappi-kerma-huttua olisi pitänyt keittää miedolla lämmöllä 75min, ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta ja luovutin.

"Otetaan yksi äiti, valvotetaan sitä, laitetaan se lieden ääreen seisomaan yli tunniksi, päästetään melkein 3- ja 4-vuotiaat ihmisvillipedot olohuoneeseen vapaaksi värikynineen päivineen ja synkronoidaan tämä kaikki PMS-oireiden kanssa samaan aikaan"

Siispä kun löysin mikrossa valmistettavan piparkakkutoffeen ohjeen Dansukkerin sivuilta tiesin hetkeni koittaneen. Perusraaka-aineet:

plus lisäksi piparkakkumaustetta, mutta sitä ei ollut, käytin pelkkää kanelia ja inkivääriä. Niitä siis oli.
-1dl kermaa
-0,5dl siirappia
-0,5dl sokeria
-1tl piparkakkumaustetta

Sekoitetaan kulhossa


Laitetaan mikroon 6min ajaksi täydellä teholla valmistumaan, otetaan ulos, sekoitetaan, pidetään vielä 2min mikrossa, jolloin seos näyttää tältä

Leivontakulho ei vaihtanut väriä lämmityksen aikana, vaan yläpuolella oleva valkoinen kulho suli lämmityksen aikana (meillä vaikuttaisi olevan aika tehokas mikro). Siksi tein kaksi erää.

Otetaan pala foliota ja voidellaan se


Kaadetaan sula toffee foliolle ja annetaan jähmettyä

Leikataan paloiksi ja paketoidaan kauniiksi annospaloiksi, joista ei ole olemassa kuvaa, koska söin tämän toffeepalan kokonaisena. No en oikeasti. Ajattelin siis laittaa nämä toffeet johonkin annosrasiaan tai kartioon ja tehdä vielä seuraksi muitakin makeisia. Valmiista lahjoista kuvia tulossa kyllä.

Meillä on töissä myynnissä milloin mitäkin syötävää ja ei-syötävää riippuen siitä onko työntekijöiden lapsilla leirikouluja tai luokkaretkiä tiedossa. Yhteisen hyvän vuoksi on tietenkin osallistuttava ja tänä vuonna ostin sydämenmuotoisia pipareita, joissa on reikä valmiina. Pipareihin vaan pitsinauha kiinni ja roikkumaan. Näitä roikkuukin meillä nyt vähän joka puolella


 Luonnollisesti niitä oli pakko laittaa ah niin rakastamaani kynttelikköön roikkumaan. Tässä kuvassa näkyy muuten tuossa alhaalla tuo kynttelikön terävä kohta, johon Herkku on ainakin kolmesti lyönyt päänsä ja sitä myöten on oppinut rakastamaan kauniita ja ennen kaikkea käytännöllisiä sisutusratkaisujani.
Miksi tämä kuva on näin?

 Tähänkin tekeleeseen oli pakko päästä lisäämään pipari. Joku halpiskaupasta-ostettu-pajusydän yhdistettynä sokerivedessä tärkättyyn pitsiliinaan yhdistettynä pitsinauhassa roikkuvaan piparisydämeen. Enemmän on vähemmän vai miten se oli?

 Metsäkylän navetasta ostettuun pieneen ikkunanpokaan piparit sopivat kuin nenä päähän. Mihin ne nyt eivät sopisi. Ja kun silmä vältti, niin Vika oli tietenkin käynyt haukkaamassa yhdestä piparista palan.



Kaiken tämän lisäksi sain aikaiseksi paketoida hieman paketoitua lahjoja. Yhdessa aiemmassa postauksessa esittelinkin hienoja lahjapapereitani ja tältä ne näyttävät nyt lahjojen ympärillä

Ja kyllä, myönnän, että taaimmaisen paketin vaalikuvia pursuileva sivu on koominen, mutta ekologinen.

Ja toden totta, ihan kuin joulufiilis alkaisi tämän kaiken jälkeen palailla. Haaveilin vielä kuumista löylyistä neljän trouble-makerimme mentyä nukkumaan, mutta anoppi soitti ja kertoi, ettei asuinalueellemme tule vettä lainkaan. Vanhana alkuasukkaana ajattelin sulattaa pesuveden lumesta, mutta sitten aikeelleni kävi kuten vessaremontillemme eli jäi puolitiehen.Nyt taidan mennä hanan ääreen jännämään tulisko sitä vettä jo..




torstai 13. joulukuuta 2012

Ripaus joulua

Vanhempani lähtivät noin viikko sitten viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviään Espanjaan. Heidän tarkoituksensa on näin alkuun olla etelän lämmössä pari kuukautta ikään kuin koemielessä. Jos ei sitten viihdykään, on kotimaassa tuttu koti odottamassa. Noh, syksyllä, kun tätä kaikkea oltiin vasta suunnittelemassa, lupailin avokätisesti, että tottahan me Herkun kanssa tehdään lumityöt vanhempienikin pihassa, ettei etelän loma siitä jää kiikastamaan. Kyllä sitä on ihminen elokuussa tyhmä, kun lupailee tuommoista. Tänään olen tehnyt lumityöt (kuten siis aika moni muukin suomalainen) siis sekä omassa pihassa, että vanhempieni pihassa. Rankkaa hommaa, mutta lohduttauduin sillä, että muutaman kuukauden päästä vartaloni on virtaviivainen ja lihaksikas. Toisaalta, vaikuttaako lumitöiden tekeminen ainoastaan ylävartaloon, koska tietenkään en halua olla miehekkään Y-mallinen.

 No, koska otsikko lupaili ripausta joulusta, niin tässä sitä tulee. Ensinnäkin kuvasin lastemme joulukalenterit, kun ne varmasti kaikkia kaltaisiani vuoden äitejä kiinnostavat..

. Ja siis kerta kaikkiaan, en kehtaa näyttää joulukalenteria isompana, koska muuten sen kaikki kauneusvirheet näkyisivät selvemmin. Viime jouluna, kun sain idean kestojoulukalenterista, jaksoin panostaa siihen ensimmäiseen versioon, mutta koska näitä piti väkertää luonnollisesti neljä, alkoi innostus loppua kohti hiipumaan. Sama juttu muuten kuin meidän lasten vauvakirjoissa. Ekalla on noin 5 cm paksu vauvakirja, jossa on jokaikisestä raskausajan pierustakin pitkä selostus plus luonnollisesti kuvia joka ikisestä mahdollisesta tilanteesta. Tokalla sentään on vauvakirja myös, mutta se on tyhjä. Tytöllä ja Vikalla ei ole vauvakirjoja lainkaan. Ja vielä ihmetellään, miksi vanhempien kuoltua perintöä jaettaessa sisarukset alkavat riitelemään!

Tämä maljakko muuntui kivaksi joulumaljakoksi älyttömän helposti:

-Otetaan siis yksi maljakko, ihan millainen vain

-Tulostetaan jokin kiva kuva. Itse pidin tästä mustavalkoisesta enkelikuvasta

-Koska maljakon kylki on kaareva leikkasin kuvan ylä- ja alareunoihin noin sentin mittaiset viillot

-Painetaan kuva maljakkoa vasten ja levitetään päälle askartelulakkaa

-Kuvan ollessa vielä märkä, voi ala- ja yläreunoihin tehtyjen viiltojen avulla sitä painella tasaisemmin maljakkoa vasten ilman, että kuvaan jää ryppyä

-Jotta viiillot eivät jää näkyviin, läitoin kuvan ylä- ja alareunojen peitoksi kakkupaperin reunukset.


Kotiimme ei ihan järjettömästi tule joulukoristuksia, koska sisäinen jouluminäni on herkkä ja ahdistuu helposti, jos joka puolella on punaisena pilkahtelevia joulukoristeita. Niin, tokikaan koristeiden ei tarvitse olla punaisia. Tässä nyt joka tapauksessa muutama kuva ihanasta kyntteliköstä, joka sijaitsee keittiössämme, ruokapöytämme päällä ja johon Herkku on useammin kuin kerran lyönyt päänsä. Olen saanut kynttelikön joskus ystävältäni (hullu, kun luopui!) ja ripustelen siihen aina kausikoristeita. Nyt siinä roikkuu muutama legendaarinen pehmosydän.



Sain tänään aivan ihania antiikkikynttilöitä, joten nyt menen loihtimaan niistä jonkin ihanan, jouluisen, paloturvallisen kynttiläkoristuksen..



tiistai 11. joulukuuta 2012

Ihana päivä

Ihana päivä kera ystävän, jota en ollut nähnyt piiitkään aikaa. Todettiin tosin, että kahvitteluhetket täytyy nykyisin ajoittaa lasten päiväunille, koska muuten ei ehdittäisi tekemään muuta kuin vahtimaan pieniä villipetoja. Käväistiin myös pikaisesti missäpä muuallakaan kuin läheisellä kirpputorilla, josta löysin kauan etsimäni kahvikupin ja alusen. Alunperin suunnittelin tekeväni siitä kynttilän, mutta sain kuitenkin idean tehdä siitä neulatyynyn.

Periaatteessa olisi käytännöllistä, että kuppi liimataan aluseen, mutta en jaksanut alkaa virittelemään kuumaliimasysteemejä. Ja miksi tunnustin tämän? Kukaan ei olisi huomannut sitä tästä kuvasta. Kuppiin sisälle ahdoin jostain vanhasta superlon-palasta leikatun täytteen, jonka päällystin kankaalla. Samasta kankaasta on muuten tehty keittiömme valelaskosverhot.

Lisäksi sain aikaiseksi laittaa joulukortit postiin, mutta tultuani kotiin löysin laatikosta nipun häidemme kiitoskortteja (häät kesällä -11). Eli olenko kuitenkin plus miinus nolla -tilanteessa?

maanantai 10. joulukuuta 2012

Askarrellaan paskarrellaan

Jokainen kunnon (vuoden) äiti askartelee. Niin myös minä, aina silloin kun lapset nukkuvat tai ovat ulkona, heh heh. Tällä kertaa valmistin itse joululahjoja varten paketointipaperia. Tunnustan olevani jouluihminen ihan vähän, mutta joulufiilikseni on myös tosi herkkä katoamaan, jos ympärilläni tapahtuu vähänkään hössötystä tai jouluun liittyvää kulutushysteriaa tai suuruuden hulluutta ynnä muuta. Olematta täyspäiväinen viherpiipertäjä (tyhmä yleistys, tarkoitus ei ole loukata ketään), pyrin kuitenkin arvostamaan ekologisuutta ja kestävää kehitystä. Lahjapaperithan ovat usein ainakin paperinkeräykseen sopimatonta matskua niiden sisältämän painovärin ja/ tai mahdollisten tarrojen ja teippien takia. Käsittääkseni niitä ei myöskään suositella hävittämään polttamalla. Siksi ekologisen paketointipaperin käyttäminen on enemmän kuin järkevää. Aikaisempina vuosina olen kääräissyt paketteja edellisiltä vuosilta säästämiini lahjapapereihin, mutta nyt päätin metsästää kirpputoreilta vanhoja sanomalehtia ja käyttää niitä. Periaatteessa uudetkin kävisi ihan hyvin, mutta vanhat on kuitenkin mielestäni kivempia. Jotta sukulaiset tajuaisivat arvokkaan ekologisen idean, eivätkä erehtyisi kuvittelemaan, että meillä olisi jotenkin rahat loppu (Visa vasta viitisen tuhatta miinuksella), päätin painaa sanomalehtiin kivoja kuvioita, jotta lahjapaperini näyttäisivät viimeistellyimmiltä.

Tässä lähtötilanne

Eli tarvitset vanhan (sanoma)lehden, kalvon, askarteluvärejä, kupin ja sienen. Näistä tarvikkeistakin ehkä näkee, että kaikki on improvisoitavissa eli askartelukaupoista löytyy varmaan valmiita sabluunoita ym tarpeita, mutta itse yritin käyttää mahdollisimman paljon kotoa jo löytyviä tarvikkeita. Esimerkiksi tuo kalvo on jokin Herkun vanha koulutuskalvo "Tajuttoman potilaan hoidosta", mutta hui hai ei kuulostaa tärkeältä eli uusiokäyttöön vaan.

 Leikataan kalvoon haluamia kuvioita. Itse päädyin sydämiin, mutta kuvioihan voi olla mitä ikinä vaan keksii ja niitä voi olla sekaisin samalla kalvolla. Jos ei ole kokonaista kalvoa, niin hyvin voisi käyttää jotain pienempää muovin palasta, johon saisi edes yhden kuvion mahtumaan. Kalvo kyllä nopeuttaa työstämistä ihan huomattavasti.

Sitten vaan kalvo sanomalehden päälle ja väriä kuppiin ja sienellä töpöttämään

Itse käytin väriä ehkä hieman liikaa, koska haalet, hieman kuluneemmat sydämet olivat paremmannäköisiä.

Tässä valmiit lahjapaperit. Tadaa! Koska askartelu-paskartelu innostus ei vielä laantunut, päätin tehdä tuleviin lahjapaketteihin myös pakettikortit.

Näillä perustarvikkeillä pääsee alkuun: liimaa, sakset, tussi (ei välttämätön), pahvin keräyksestä kartonkia ja vanhaa tapettia (ja tätä meillä muuten riittää, pienen omakotitalon verran vanhoja tapetteja, kun rouvalla aina toisinaan mieli muuttuu)

Päällystin kartongin palan vanhalla tapetilla ja leikkasin ruskeasta paperikassista sydämenmuotoisia paloja ja liimasin ne kartonkiin.

Leikataan irti toisistaan ja taas tadaa pakettikortit ovat valmiit. Ja riittää kyllä kirjoitustila, jos vaikka haluaa kummilapselle kirjoittaa huonon-omantunnon-hyvittämiskirjeen miksi ei taaskaan ole tullut pidettyä yhteyttä. Huonosta omasta tunnosta tulikin mieleeni jokajouluinen kiusallinen hetki, kun postilaatikkoon kolahtelee joulukortteja. Itse en ole aiemmin lähettänyt joulukortteja, mutta tänä jouluna aion niin tehdä. Joulukortit valmistuivat pakettikorttien ohella ja ne näyttävät tältä

Okei, vähän huono kuva, mutta voin kertoa, että pohjimmaisena norsuluunvärinen kartonki, joka jäi yli hääaskarteluistamme muutama vuosi sitten. Sen päällä kukkapuskapaperista (kierrätyspaperia) leikattu pala, jota rypistämällä on saatu aikaan mielestäni kiva tekstuuri. Päällimmäisenä vielä tuttuja, ruskeasta paperikassista leikattuja sydämiä. Ylä- ja alareunassa käsityökorista löytynyttä pitsinauhaa.

Joululahjat ovat vielä joltain osin hankkimatta eli valmiista paketeista kuvia, kun aika on kypsä..











sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Metsänkylän navetta

Tänään tehtiin ystäväni Kirsin kanssa aikuisten naisten ikkunanpokienostosretki Metsäkylän navettaan, joka siis sijaitsee täällä
eli keskellä ei mitään. Kuitenkin se on ihan kivenheiton päässä Hämeenlinnan keskustassa..eli siis tosiaan ihan keskellä ei mitään. No heh, ei vaiskaan.

                   
Harmillisesti navetta on avoinna ainoastaan sunnuntaisin, mutta siitä huolimatta olen käynyt siellä usein. Aina mukaan tarttuu jotain, jota kovasti kuvittelen tarvitsevani. Joskus kuitenkin jopa jotain hyödyllistä. Erityisesti pidän paikasta, koska sillä on jotenkin oudosti inspiroiva vaikutus. Remonttia hiljalleen tai siis meidän tapauksessa ikuisesti tehdessä on hyvä muistaa, että kaikkia rakennustarvikkeita ei tarvitse ostaa uutena, vaan esimerkiksi lattialistoja löytyy läjäpäin aidosti vanhoina ja käyttökelpoisina. Heh, tästä vanhan suosimisesta tuleekin mieleen, kun kunnostimme Herkun kanssa tytöllemme sänkyä ja tarvitsimme siihen hommaan hiomakonetta. Kielsin Herkkua ostamasta sitä uutena, sillä sain sen käytettynä huuto.netistä siis niin sika halvalla. No käytetty laite oli kuitenkin viallinen ja Herkun hioessa sänkyä antoi hiomakone aika mojovan sähköisku. Onneksi ei käynyt pahemmin (rytminsiirtoa odotellessa) ja siitä lähtien olen tehnyt myönnytyksen, että sähkölaitteet voidaan ostaa uusina.

No mutta tässä muutamia ihanuuksia, joita Navetta piti sisällään

Esimerkiksi nämä aivan ihanat en-tiedä-mitkä, mutta kivasti ovat ruosteessa

Myös keittiöremontti on meillä suunnitteilla ja jossain vaiheessa olin ihan villina tämmöisiin 50-luvun keittiökaapistoihin. Kunnostamalla ja yhdistelemällä tällaisia komponentteja saisi tosi mageen retro-keittiön. Ja siis tämänkaltainen hienosäätö sopisi just hyvin meidänkaltaisille ikuisuusremontoijille. Sivuille aukeavat alakaapit ilman ulosvedettäviä mekanismeja olisivat kuitenkin käytössä hieman epäkäytännölliset. Ja toisaalta uudenlaisten mekanismien yhdistäminen vanhoihin kaappeihin voisi olla haastavaa, kun kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tämänpäivän standardimitoissa olevat kaapistot. Mutta ideana kuitenkin mielestäni mainio.

Näitä savitiiliä suunnittelin ostavani myös ja rakentavani niistä uuden TV-tason ihastuttava ysäri-Herkun-poikamiesaikaisen-pyörät-alla-hirvityksen tilalle. Jäin vielä pohtimaan millaiseen komponenttiin nämä tiilet yhdistäisin, joten jätän aiheen vielä hetkeksi hautumaan ja laitan kuvaa kyllä heti, kun taso on valmis.

Niin ikkunanpokiahan sieltä lähettiin hakemaan, mutta koska vastaan tuli myös kaikkea muuta oli pakko pysähtyä hetkeksi idylliseen kahvila Leivintupaan kahville

Kahvila näytti ulospäin suorastaan kuolleelta, mutta kahden oven ja yhden viltin takaa paljastui ihana kahvila, joka tarjosi asiakkailleen kahvia ja pannukakkua joko suolaisella tai makealla täytteellä


Kylmässä navetassa kiertelyn jälkeen leivintuvan lämpöön olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta kuolleesta ensivaikutelmasta huolimatta se oli kuitenkin ääriään myöten täynnä ja kahvin juonnin jälkeen oli pakko antaa tilaa seuraaville







Useilta Ikean reissuilta jo tutuksi tullut kuvio toistui jälleen. Vasta ostosten maksamisen jälkeen tulee se hetki, kun järki syrjäyttää tunteen: "Miten nämä tavarat kuljetetaan kotiin?" No, mitä Honda CRV:hen ei mahdu, sitä ei tarvita

Tulikin vähän epätarkka kuva, kun kädet olivat jo hapoilla ikkunanpokien raahaamisesta. Vähän jäi tältä reissulta kaivelemaan heinäseipäät, joita Navetalla oli pilvin pimein. Ylläolevassa kuvassakin näkyvä leipälaatikko sai arvoisensa paikan olohuoneesta, takan vierestä.

Eikö olekin ihana?