Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 13. joulukuuta 2012

Ripaus joulua

Vanhempani lähtivät noin viikko sitten viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviään Espanjaan. Heidän tarkoituksensa on näin alkuun olla etelän lämmössä pari kuukautta ikään kuin koemielessä. Jos ei sitten viihdykään, on kotimaassa tuttu koti odottamassa. Noh, syksyllä, kun tätä kaikkea oltiin vasta suunnittelemassa, lupailin avokätisesti, että tottahan me Herkun kanssa tehdään lumityöt vanhempienikin pihassa, ettei etelän loma siitä jää kiikastamaan. Kyllä sitä on ihminen elokuussa tyhmä, kun lupailee tuommoista. Tänään olen tehnyt lumityöt (kuten siis aika moni muukin suomalainen) siis sekä omassa pihassa, että vanhempieni pihassa. Rankkaa hommaa, mutta lohduttauduin sillä, että muutaman kuukauden päästä vartaloni on virtaviivainen ja lihaksikas. Toisaalta, vaikuttaako lumitöiden tekeminen ainoastaan ylävartaloon, koska tietenkään en halua olla miehekkään Y-mallinen.

 No, koska otsikko lupaili ripausta joulusta, niin tässä sitä tulee. Ensinnäkin kuvasin lastemme joulukalenterit, kun ne varmasti kaikkia kaltaisiani vuoden äitejä kiinnostavat..

. Ja siis kerta kaikkiaan, en kehtaa näyttää joulukalenteria isompana, koska muuten sen kaikki kauneusvirheet näkyisivät selvemmin. Viime jouluna, kun sain idean kestojoulukalenterista, jaksoin panostaa siihen ensimmäiseen versioon, mutta koska näitä piti väkertää luonnollisesti neljä, alkoi innostus loppua kohti hiipumaan. Sama juttu muuten kuin meidän lasten vauvakirjoissa. Ekalla on noin 5 cm paksu vauvakirja, jossa on jokaikisestä raskausajan pierustakin pitkä selostus plus luonnollisesti kuvia joka ikisestä mahdollisesta tilanteesta. Tokalla sentään on vauvakirja myös, mutta se on tyhjä. Tytöllä ja Vikalla ei ole vauvakirjoja lainkaan. Ja vielä ihmetellään, miksi vanhempien kuoltua perintöä jaettaessa sisarukset alkavat riitelemään!

Tämä maljakko muuntui kivaksi joulumaljakoksi älyttömän helposti:

-Otetaan siis yksi maljakko, ihan millainen vain

-Tulostetaan jokin kiva kuva. Itse pidin tästä mustavalkoisesta enkelikuvasta

-Koska maljakon kylki on kaareva leikkasin kuvan ylä- ja alareunoihin noin sentin mittaiset viillot

-Painetaan kuva maljakkoa vasten ja levitetään päälle askartelulakkaa

-Kuvan ollessa vielä märkä, voi ala- ja yläreunoihin tehtyjen viiltojen avulla sitä painella tasaisemmin maljakkoa vasten ilman, että kuvaan jää ryppyä

-Jotta viiillot eivät jää näkyviin, läitoin kuvan ylä- ja alareunojen peitoksi kakkupaperin reunukset.


Kotiimme ei ihan järjettömästi tule joulukoristuksia, koska sisäinen jouluminäni on herkkä ja ahdistuu helposti, jos joka puolella on punaisena pilkahtelevia joulukoristeita. Niin, tokikaan koristeiden ei tarvitse olla punaisia. Tässä nyt joka tapauksessa muutama kuva ihanasta kyntteliköstä, joka sijaitsee keittiössämme, ruokapöytämme päällä ja johon Herkku on useammin kuin kerran lyönyt päänsä. Olen saanut kynttelikön joskus ystävältäni (hullu, kun luopui!) ja ripustelen siihen aina kausikoristeita. Nyt siinä roikkuu muutama legendaarinen pehmosydän.



Sain tänään aivan ihania antiikkikynttilöitä, joten nyt menen loihtimaan niistä jonkin ihanan, jouluisen, paloturvallisen kynttiläkoristuksen..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti