Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulufiilis kadoksissa?

Olen villinä kaikenlaisiin juhlapäiviin ja -kausiin. Jouluinnostuskin alkaa usein jo elo-syyskuussa ja seurauksena siitä on se, että innostus saattaa lopahtaa jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Näin melkein pääsi käymään tänä joulunakin. Muutamana päivänä joulufiilis on ollut kerta kaikkiaan poissa. Noh, tänään ravistelin PMS:n kourissa kieriskellyttä itseäni ja sain sisäisen jouluminäni takaisin.

Mikään ei ole parempaa terapiaa alakuloisuuteen kuin siivoaminen. Siispä heitin matot lumihankeen ja aloin valmistaa muutamia joululahjoja, jotka ovat tähän asti olleet vasta suunnitelman asteella. Pienten lasten 3-kymppisenä äitinä olen aivan pihalla siitä, mistä teini-ikäiset pitävät. No joo, riippuu varmaan teini-ikäisestä, itse tykkäsin tuolloin kapinoida, kiroilla ja hiisata röökiä, mutta ajat on muuttuneet, vai onko? Joka tapauksessa joulujahjojen antaminen on kaunista ja kivaa, itse tehty on ainutlaatuista ja jouluna kaikki syövät karkkia, joten teini-ikäiset sukulaislapset saavat tänä(kin) jouluna home-made-candies. Aluksi ajattelin tehdä muun muassa perinteisiä nekkuja, mutta koska sokeri-siirappi-kerma-huttua olisi pitänyt keittää miedolla lämmöllä 75min, ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta ja luovutin.

"Otetaan yksi äiti, valvotetaan sitä, laitetaan se lieden ääreen seisomaan yli tunniksi, päästetään melkein 3- ja 4-vuotiaat ihmisvillipedot olohuoneeseen vapaaksi värikynineen päivineen ja synkronoidaan tämä kaikki PMS-oireiden kanssa samaan aikaan"

Siispä kun löysin mikrossa valmistettavan piparkakkutoffeen ohjeen Dansukkerin sivuilta tiesin hetkeni koittaneen. Perusraaka-aineet:

plus lisäksi piparkakkumaustetta, mutta sitä ei ollut, käytin pelkkää kanelia ja inkivääriä. Niitä siis oli.
-1dl kermaa
-0,5dl siirappia
-0,5dl sokeria
-1tl piparkakkumaustetta

Sekoitetaan kulhossa


Laitetaan mikroon 6min ajaksi täydellä teholla valmistumaan, otetaan ulos, sekoitetaan, pidetään vielä 2min mikrossa, jolloin seos näyttää tältä

Leivontakulho ei vaihtanut väriä lämmityksen aikana, vaan yläpuolella oleva valkoinen kulho suli lämmityksen aikana (meillä vaikuttaisi olevan aika tehokas mikro). Siksi tein kaksi erää.

Otetaan pala foliota ja voidellaan se


Kaadetaan sula toffee foliolle ja annetaan jähmettyä

Leikataan paloiksi ja paketoidaan kauniiksi annospaloiksi, joista ei ole olemassa kuvaa, koska söin tämän toffeepalan kokonaisena. No en oikeasti. Ajattelin siis laittaa nämä toffeet johonkin annosrasiaan tai kartioon ja tehdä vielä seuraksi muitakin makeisia. Valmiista lahjoista kuvia tulossa kyllä.

Meillä on töissä myynnissä milloin mitäkin syötävää ja ei-syötävää riippuen siitä onko työntekijöiden lapsilla leirikouluja tai luokkaretkiä tiedossa. Yhteisen hyvän vuoksi on tietenkin osallistuttava ja tänä vuonna ostin sydämenmuotoisia pipareita, joissa on reikä valmiina. Pipareihin vaan pitsinauha kiinni ja roikkumaan. Näitä roikkuukin meillä nyt vähän joka puolella


 Luonnollisesti niitä oli pakko laittaa ah niin rakastamaani kynttelikköön roikkumaan. Tässä kuvassa näkyy muuten tuossa alhaalla tuo kynttelikön terävä kohta, johon Herkku on ainakin kolmesti lyönyt päänsä ja sitä myöten on oppinut rakastamaan kauniita ja ennen kaikkea käytännöllisiä sisutusratkaisujani.
Miksi tämä kuva on näin?

 Tähänkin tekeleeseen oli pakko päästä lisäämään pipari. Joku halpiskaupasta-ostettu-pajusydän yhdistettynä sokerivedessä tärkättyyn pitsiliinaan yhdistettynä pitsinauhassa roikkuvaan piparisydämeen. Enemmän on vähemmän vai miten se oli?

 Metsäkylän navetasta ostettuun pieneen ikkunanpokaan piparit sopivat kuin nenä päähän. Mihin ne nyt eivät sopisi. Ja kun silmä vältti, niin Vika oli tietenkin käynyt haukkaamassa yhdestä piparista palan.



Kaiken tämän lisäksi sain aikaiseksi paketoida hieman paketoitua lahjoja. Yhdessa aiemmassa postauksessa esittelinkin hienoja lahjapapereitani ja tältä ne näyttävät nyt lahjojen ympärillä

Ja kyllä, myönnän, että taaimmaisen paketin vaalikuvia pursuileva sivu on koominen, mutta ekologinen.

Ja toden totta, ihan kuin joulufiilis alkaisi tämän kaiken jälkeen palailla. Haaveilin vielä kuumista löylyistä neljän trouble-makerimme mentyä nukkumaan, mutta anoppi soitti ja kertoi, ettei asuinalueellemme tule vettä lainkaan. Vanhana alkuasukkaana ajattelin sulattaa pesuveden lumesta, mutta sitten aikeelleni kävi kuten vessaremontillemme eli jäi puolitiehen.Nyt taidan mennä hanan ääreen jännämään tulisko sitä vettä jo..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti