Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 20. joulukuuta 2012

Saaristolaisleipää

Viime jouluna tein sukulaisille ja ystäville joululahjaksi joululimput. Tänä vuonna päätin ilahduttaa läheisiä itse tehdyillä saaristolaisleivillä





Saaristolaisleipä on lahjana tai viemisenä tai muuten vaan mitä mainioin idea, sillä se on hyvää ja kaiken lisäksi äärimmäisen helppo valmistaa:

 1 l piimää
75 g hiivaa
3 dl Tummaa siirappia tai Leipäsiirappia
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnä- tai ruisleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja

Hiiva liuotetaan lämpimään piimään, lisätään muut ainekset, sekoitetaan ja annetaan kohota. Paistetaan pari tuntia 175 asteessa. Leivänhän voisi tehdä myös appelsiini- tai omenamehuun, mutta mielestäni piimään tehtynä tulee kaikkein paras. 

Saimme yökylään rakkaan pikkusiskoni ja itseni lisäksi myös lapset ovat olleet onnesta soikeina, kun nurkissa pyörii aikuinen, joka on valmis antamaan jakamattoman huomionsa pelkästään lapsille.  Yövieraiden, erityisesti lapsettomien yövieraiden majoittaminen on meillä aina vähän hankalaa. Kaikki kolme makuuhuonettamme on käytössä; isommat pojat jakavat yhden, pikkuiset toisen ja me Herkun kanssa luonnollisesti sen kolmannen.

Käytännössä vieraat voivat valita lattiamakuupaikan joko pikkuisten huoneesta, jossa todennäköisimmin saa nukkua pidempään, mutta yöt saattavat olla katkonaisia. Kiitos Vikan infektioastman, joka luonnollisesti käynnistyi ilmojen viiletessä. Toinen vaihtoehto on nukkua isojen poikien huoneessa, jossa luultavasti saa nukkua keskeytyksettä läpi yön, mutta aamu alkaa klo 7. Miksiköhän meillä ei käy koskaan yövieraita?

Tänään muuten alati keskeneräinen remonttimme sai ainakin jollain tasolla sysäyksen eteenpäin, sillä ostin maalit eteisen mäntyisten puolipaneeleiden maalaamista varten. Ehkä aloitan maalausproggiksen jo tänään, mutta viimeistään viikonloppuna. Lisäksi ostin tapetit olohuoneen tapetoimista varten, mutta se huone saa nyt vielä hetken odottaa vuoroaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti