Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 11. joulukuuta 2012

Ihana päivä

Ihana päivä kera ystävän, jota en ollut nähnyt piiitkään aikaa. Todettiin tosin, että kahvitteluhetket täytyy nykyisin ajoittaa lasten päiväunille, koska muuten ei ehdittäisi tekemään muuta kuin vahtimaan pieniä villipetoja. Käväistiin myös pikaisesti missäpä muuallakaan kuin läheisellä kirpputorilla, josta löysin kauan etsimäni kahvikupin ja alusen. Alunperin suunnittelin tekeväni siitä kynttilän, mutta sain kuitenkin idean tehdä siitä neulatyynyn.

Periaatteessa olisi käytännöllistä, että kuppi liimataan aluseen, mutta en jaksanut alkaa virittelemään kuumaliimasysteemejä. Ja miksi tunnustin tämän? Kukaan ei olisi huomannut sitä tästä kuvasta. Kuppiin sisälle ahdoin jostain vanhasta superlon-palasta leikatun täytteen, jonka päällystin kankaalla. Samasta kankaasta on muuten tehty keittiömme valelaskosverhot.

Lisäksi sain aikaiseksi laittaa joulukortit postiin, mutta tultuani kotiin löysin laatikosta nipun häidemme kiitoskortteja (häät kesällä -11). Eli olenko kuitenkin plus miinus nolla -tilanteessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti