Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Kokeileva keittiö

Miellän kokeilevan keittiön tosin tarkoittavan sitä, että kokeillaan jotain itse kehiteltyä. Eli jo tämän postauksen otsikko on harhaanjohtava. Seuraavan menun ruoat ja reseptit ovat jälkiruokaa lukuunottamatta täysin kopioituja jostain. Tosin niihin on lisätty jotain tosi omaperäistä kuten tupsu persiljaa, wow!

Amuse-bouche



Bataattikeitto, jossa nyt se kuuluisa persiljatupsu. Ja huomatkaa ylellinen kattaus Tarjoustalon lautasilla toteutettuna. Keitossa aineksina bataatti, porkkana, peruna, sipuli pehmeäksi keitettynä,soseutettuna ja lisänä purkillinen ruokakermaa.


Alkuruokana lohipasta. Lämmitetään kerma kiehuvaksi ja lisätään paloiteltu kylmäsavulohi. Lisätään kastike keitetyn tuorepastan joukkoon. Toimii ja valmistuu nopeasti. Kamera ei anna annokselle oikeutta, kuvaajassa ei ole vikaa.


Pääruoaksi naudan (?) sisäfilettä uunijuureksilla, bearnaise-kastikkeella ja halloum-juustolla höystettynä. Komponenttien asettelu saattaa näyttää oudolta, johtuu ruokaviinistä.



Jälkiruokana juustokakkukompottiwhateverHerkunomakeksintö. Philadelphia-juustoa ja kermaa sekaisin. Karamellisoitua keksimurua ja liekitettyjä boysenmarjoja.

Ja näillä cooking for dummies -resepteillä onnistut varmasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti