Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Olohuoneen suunnittelu jatkuu

Olohuoneen suunnittelu tässä tapauksessa voisi olla pikemminkin olohuoneen viimeistelyä, kun remontti on jo hyvässä (?) vauhdissa. Ensinnäkin se lattia on kyllä tämän hetken suurin ongelma. Tekemättä sille yhtään mitään, se on silmiinpistävän ruma. Sen kunnostaminen taas on on työlästä. Ei ehkä sen itse toteutuksen kannalta, vaan kaiken muun oheistoiminnan vuoksi; huoneen tyhjentäminen, tavaroiden säilöminen, muiden huoneiden suojaaminen mahdollisen hiomisen ajaksi, arkielämän järjestely siksi aikaa kun olohuone on poissa pelistä. Äh, kuulostaa vaativalta, valkoisen lattian haluan ja sen aion myös saada. En ole maaleihin kovin paljoa perehtynyt, mutta luulisin saavani aikaan toivotun lopputuloksen tällä



Ainakin öljypohjainen maali kuivuu lopulliseen kovuuteen kuukaudessa eli tämä kuivumisaika on myös yksi ongelma. Tosin, muistakseni olen tutkinut aihetta sen verran, että maali on jo muutamassa päivässä riittävän kovaa, että sen päällä voi kävellä ilman jalanjälkien muodostumista. Toisaalta ei tee mieli ottaa sitä riskiä. Hotelliinko täytyy kuukaudeksi muuttaa?

Edellinen omistaja on ollut ilmeisen kiihkeä remontoija, kun on päättänyt liimata kattolistat suoraan kattoon, joten niitä emme ole yrityksistä huolimatta saaneet poistettua. Lattian käsittelyn lopulta valmistuttua, jalkalistaksi tulevat nämä  samat, jotka meiltä löytyy jo eteisestä ja keittiöstä

Korkea ja koristeellinen jalkalista luo tyylikkään ja viimeistellyn vaikutelman. Ja koska jouduin luopumaan koristeellisista kattolistoista, aion panostaa jalkalistoihin. Peitelistat oviin ja ikkunoihin tulevat olemaan kylläkin ihan jotain basic-listaa, koska olohuoneessa on kaksi ikkunaa ja yhteensä neljä erikokoista ovea, joten yhtään koristeellisempi peitelista saattaisi luoda jo liian levottoman tunnelman.

Päätyseinän tapettihan meiltä jo löytyykin ja rullat ovat jossain postauksessa vilahdelleetkin. Tapetti on odotellut vaatekaapin perällä toteutusta jo varmaan valehtelematta vuoden, ehkä se kohta saadaan seinäänkin. Sävyltään tapetti on metallihohtokiiltäväharmaata valkoisilla tehosteilla.

  

Lisäksi pintaremontin osalta yksi suuri ongelmakohta on olohuoneen nurkassa sijaitseva punatiilinen takka. Meille erityisesti talvikuukausina kovin rakas takka edustaa punatiiliverhoilullaan niin jotain mennyttä aika kautta.


 
Alunperin ajattelin takan tuunaamisen toteuttaa esimerkiksi antiikkilaastin avulla. Sitä vaan valkoisen värisenä pintaan ja valmis. Sittemmin kuitenkin sain idean kiiltävästä takasta ja mietin vaihtoehtoa päällystää takka jollain kiiltävällä laatalla. Sen toteuttamiseksi täytyy varmaan konsultoida muuraria tai muuta ammattimiestä. Enhän toki halua, että takka lämmetessään pudottaa ympäriltään kaiken päällysteen. Joka tapauksessa takan tuunaus on jätettävä kesään, koska nyt kun talvikin näyttäisi jälleen saapuneen, on tämä takkarumilus ahkerassa käytössä.

Näihin inspiroiviin (?) tunnelmiin..





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti