Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Keittiö-kuulumisia

Syksyisen keittiöremontin ja siitä seuranneen remontti- ja sisustusahdistuksen laannuttua keittiö alkaa näyttää vähän enemmän kodin sydämeltä. Erityisesti yläkaapit ilman ovia osoittautuivat jossain määrin virheeksi ja nyt jälkikäteen ajateltuna olisi saattanut olla järkevämpää laittaa niiden tilalle rehelliset avohyllyt, kuin tuollaista välimallia. Avohyllyjen "sisustamisen" suhteen täytyy myös olla tarkkana ja kaaos meillä näyttäytyykin vasta kaapin ovien takaa.



 Keittiön ikkunoihin on vihdoin saatu myös verhot. Verhottomuus jossain vaiheessa kiehtoi, mutta vanhassa puutalossa, jossa vallitsee ainakin jossain määrin maalaisromanttinen tunnelma, alkaa lopulta verhoja kaipaamaan. Ylemmässä kuvassa näkyy metalliset sabluunat, jotka ostin joskus jostain sisustuspuodin alesta. Ne osoittautuivat varsinaisessa käyttötarkoituksessaan äärimmäisen epäkäytännöllisiksi ja päätyivätkin lopulta pannunalusiksi.



Keittiön yleisilme miellyttää. Seuraava muutos keittiön osalta tulee koskemaan vanhaa pirttikalustoa. Nyt se eroaa muun keittiön värimaailmasta ja tyylistä niin paljon, että se sopeutuu ympäristöönsä. Tarvetta olisi kuitenkin isommalle keittiön pöydälle ja haluaisin myös yksittäistuolit. Pirtin penkit kuitenkin vievät tilaa tosi vähän ja siksi tämä malli on toistaiseksi kaikkein toimivin. Luultavasti seuraavaksi paras vaihtoehto on hankkia jonkinlainen sohva seinän viereen ja kalustaa ruokailuryhmä niin lähelle seinää kuin mahdollista.

Pari ongelmakohtaa keittiöön jäi heti remontin aikana ja edelleenkin ne odottavat jonkinlaista ratkaisua. Kyseessä on siis pari tuollaista kaapistojen väliin jäävää rakoa. Periaatteessa helpointa olisi laittaa siististi kalustelevyä eteen ja raot umpeen. Pienen tilan kannalta olisi tehokkaampaa keksiä esimerkiksi jonkinlaisia kiskoja, naulakoita tai mekanismeja näihin rakoihin, jotta jokainen sentti saataisiin hyötykäyttöön. Rakoset ovat alkaneet häiritä silmää ja joku ratkaisu olisi kehiteltävä mahdollisimman pian..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti