Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Blogin tuunausta

Kaikkea ympärillä olevaa täytyy välillä tuunata tai päivittää, niin myös tätä blogia. Vanha ulkoasu alkoi hiljalleen tympiä ja näyttää aikansa eläneeltä. Sisustusmieltymyksissänikin maalaisromanttinen valkoinen -kausi on alkanut muuttua rosoisemmaksi ja mustavalkoharmaaksi. Varmaan kyllä ainakin osittain ajan henkeen sopien, koska niin paljon kuin sisustusblogeja ja -lehtiä luenkin, miellyn tiedostamatta niiden tarjoamaan antiin, vaikkei se ihan täysin vastaisikaan juuri sen hetkistä mieltymystäni. Juuri näinhän ne muotivirtauksetkin vaihtelee.

Blogini joka tapauksessa sai maanläheisen harmahtavan vivahteen ja uuden kuvan etusivulle. Innostuin vähän Picasa-kuvankäsittelyohjelman käytöstä ja koko aamun olen käyttänytkin kuvakollaasien tekemiseen. Helppokäyttöinen ohjelma sopii kaltaiselleni simppelille käyttäjälle ja jatkossa tulen ehkä joitain julkaisemaankin. Samalla tuli tehtyä pikasilmäys koneelle tallennettuihin kuviin ja päätiin saattaa loppuun (tai oikeastaan aloittaa) lasten vauvakirja -projektin. Lapsistamme ainoastaan Ekalla on suunnilleen ajantasalla oleva vauvakirja valokuvineen ja valokuvien järjestelyn lomassa voisi hioa muidenkin kirjat hyvälle mallille.

No mutta nyt menen kihartamaan tukkaa, koska Ekan päästyä koulusta kääntyy auton nokka kohti Jumboa ja Ikeaa! Ihanaa päästä pitkästä aikaa ihmisten ilmoille.

Aurinkoista viikonloppu kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti