Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Remonttitunnelmia

Älkää muuten koskaan uskoko mitä sanon. Eli jos väitän joskus, että ensi viikolla tulee kuvia valmiista lopputuloksesta, niin kannattaa suhtautua varauksella. Niinhän tässä nyt sitten kävi, että talviloman antamalla innostuksella räjäytettiin makuuhuone palasiksi. Sen jälkeen maalattiin seinät, minkä jälkeen normaali-ihmiset olisivat varmaan jatkaneet sen saman huoneen remontin loppuun saakka, kun nyt kerran lähes kaikki huonekalut ja irtotavara oli raahattu toisaalle. No, siinä sitten maalin kuivumista odotellessa, ajattelin, että äkkiäkös sitä nyt sipaisee tuon pikkuistenkin huoneen kerralla kuntoon. Kuuluisia viimeisiä sanoja.

Seuraavaksi tämänhetkisiä tunnelmia kodistamme kuviin tallennettuna

Lastenhuone: turvallinen paikka perheen pienimmille heittäytyä leikin maailmaan


Olohuonetta: varadigiboksi täytyy olla koko ajan käyttövalmiina, jos toinen sattuu hajoamaan. Matkalaukkujen purkaminen on muuten ihan hanurista as you can see

Tähän kuvaan on vangittu mielestäni parhaiten tämän hetkinen rauhallinen tunnelma makuuhuoneestamme.

Kirjahylly in my ass, kirjoja voi säilyttää ihan hyvin olohuoneen nurkassakin

Nämä partikkelit sopivat näin sijoiteltuna aivan erinomaisesti yhteen

Vanha ikkunanpoka laseineen viimeistelee lasten turvallisen leikkinurkkauksen.

Sanomatta paras
Jälkeen -kuvia saatamme joutua odottelemaan hetken aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti