Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Lapset, mikä ihana tekosyy..

..leipoa vaikka joka päivä. Ja tosiaan ihan vaan lapsia varten tulee leivottua, mutta jännä juttu, että äitihän siellä on ensimmäisenä paikalla, kun on piirakka pöydässä. Täytekakkua on tehnyt mieli pitkän aikaa ja eilen tuli tehtyä tällainen pikavedos ja kaupan valmispohjaan.
Kuvakin on vähän huono, mutta siitä selvinnee, että kakun päällä kermavaahdon (joka muuten ensinnäkin jäi liian löysäksi ja toiseksi loppui kesken) lisäksi kaapista löydetyt jämävaahtokarkit ja jämävalkoisetsuklaat. Sisällä simppelisti mansikkahilloa, hedelmiä ja vaniljarahkakermaa.

Olen muuten ihan lopen kyllästynyt elämään remontin aiheuttaman sekasorron keskellä ja huomenna vietyäni vanhemmat lapset kouluun ja eskariin, ajan lähimpään (tai lähimpiin hintavertailua tehdäkseni) rautakauppaan ja ostan ne hevonveen laminaatit ja gyproc-levyt ja ahdan ne meidän Hondaan vaikka väkisin.

Perheessämmehän ei vielä ole peräkärryä eikä pakettiautoa, vaikka jompikumpi tullaan hankkimaan ihan varmasti, koska mikä onkaan kätevämpää kuin omata iso kuljetuskapasiteetti kaikenlaisia ostoja varten. Sitäpaitsi Herkku uhkasi tänään ottavansa avioeron, mikäli vielä kuljetan Hondan perässä jotain isoa ja painavaa. Tämä taas juontaa juurensa siitä, että kerran änkesin takaronttiin väkisin lasten jatkettavan sängyn ja auton takaluukku hajosi. Miehet on välillä kyllä ihme nipoja. Taidan ottaa lisää kakkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti